Mainos
Mainos
Aallonmurtaja
C Moren -suoratoistopalvelussa
Lisätiedot

Aallonmurtaja on ensimmäinen suomalainen C Moren alkuperäissarja. Sarjan kaikki jaksot ovat nyt katsottavissa C Moren -suoratoistopalvelussa.

Sarjan keskiössä on perhe, jonka elanto tulee ammattirikollisuudesta. Realistisen ja koukuttavan sarjan päätapahtumat sijoittuvat Kotkaan, jossa suuren sataman lisäksi sijaitsevat rikollisuuden globaalit vesistöt.

Rikosvyyhdit ulottuvat vedonlyöntihuijauksista ihmiskauppaan samalla, kun seurataan roolihahmojen epätavallisia rakkaustarinoita.

Kymmenosaisen sarjan pääosissa nähdään Maria Ylipää, Turkka Mastomäki, Maria Järvenhelmi, Ville Keskilä, Joonas Saartamo ja Saara Kotkaniemi.

Aallonmurtaja

Uutuussarja katsoo alamaailmaa rikollisen silmin – ohjaajana Salkkareista tuttu tähti

Uuden kotimaisen Aallonmurtaja-rikossarjan ohjaaja Mika Kurvinen kertoo tiimin tehneen monta vuotta taustatyötä. – Rikollisten saaminen haastatteluun vaati aikaa, Kurvinen sanoi Aallonmurtajan pressitilaisuudessa Helsingissä.

C More -suoratoistopalvelussa alkavan rikossarjan Aallonmurtaja ohjannut Mika Kurvinen on haastatellut lukuisia entisiä ja nykyisiä rikollisia sarjaa varten. Sarjassa alamaailmaa katsotaan rikollisen näkökulmasta.

– Käsikirjoitusta tehtiin monta vuotta. Yleensä rikollisia katsotaan yksiulotteisesti, että he ovat pahoja ja tekevät pahoja asioita, vaikka heilläkin on pyrkimys hyvään. Joku valinta on saattanut syrjäyttää heidät siltä tieltä.

Kurvinen sanoo poimineensa sarjaa varten muun muassa yksittäisiä havaintoja rikollisista.

– Yhtenä hyvänä esimerkkinä opimme, että rikollinenkin voi karpata. 

Kurvinen ei halua kovinkaan tarkasti kertoa miten haastattelut rikollisten kanssa järjestyivät tai mitä rikolliset kertoivat.

– Meillä on sanallinen vaitiolovelvollisuus. Ymmärrän myös sen, että ihmiset, jotka ovat jääneet rikoksista eläkkeelle eivät halua tulla leimatuksi rikollisina. Tapasimme paljon ihmisiä, mutta yksikään heistä ei ole suoraan sarjassa, joka on fiktiota.

Kurvisen mukaan osaan haastateltavista saatiin yhteys pitkän työn tuloksena.

– Nykyiset ja entiset rikolliset kertoivat samanlaisia tarinoita, eli rikollisuuden kuva ei ole muuttunut, mutta välineet ja keinot ovat. Viestinvaihto on siirtynyt digimaailmaan ja verkkoon, erityisesti Tor-verkkoon (mahdollistaa anonyymin netissä asioimisen).

Kurvinen kertoo, ettei aluksi tiennyt tekevänsä nimenomaan tv-sarjaa.

– Ihan aluksi lähdimme katsomaan saisiko materiaalista irti esimerkiksi elokuvan. Tarinoita tuli kuitenkin niin paljon, että oli pakko laajentaa tv-sarjaksi. Kymmenen jaksoa niitä lopulta tuli.

Kurvisen kasvot ovat monelle tutut Salatut elämät -sarjasta. Mies näytteli sarjassa 2000-luvun alussa Teemu Korhosta. 

Aallonmurtaja-sarja alkaa C More suoratoistopalvelussa 2.9. Sarjan ensi-iltaa juhlistetaan näyttämällä ensimmäinen jakso myös MTV3-kanavalla lauantaina 2.9. Sarja esitetään MTV:n kanavilla vuoden 2018 puolella.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme