Mainos
Mainos
Alasti-klubi
Subilla tiistaisin kello 21
Lisätiedot

Uudessa musiikkiohjelmassa artistit riisuvat musiikin ympäriltä kaiken ylimääräisen keskittyen ainoastaan säveliin ja sanoihin. Alasti-klubi on keikkasarja, jotka koostuvat intiimeistä haastatteluista sekä akustisista musiikkiesityksistä.

Alasti-klubi

Alasti-klubilla esiintyvä Erin puhuu uransa alusta: "En tiedä mitä minun pitäisi hävetä"

Alasti-klubilla nähtävä Erin kertoo, ettei häntä hävetä mikään musiikkiuransa alkuaikoina tapahtunut.

Syyskuun puolivälissä Helsingin Kulttuuritalolla alkaa kahdeksan viikkoa kestävä keikkasarja Alasti-klubi, jossa artistit riisuvat musiikin ympäriltä kaiken ylimääräisen keskittyen ainoastaan säveliin ja sanoihin.

Keikkasarjan ensimmäisessä osassa nähdään Nylon Beat -yhtyeen avulla läpimurron tehnyt ErinEnbuske, Veitola ja Salminen -ohjelmassa viime viikolla vieraillut muusikko joutui Tuomas Enbusken tentattavaksi, kun juontaja kysyi hävettääkö häntä miettiä uransa alkua.

– No ei, pitäisikö? Ihan rehellisesti sanon että ei, en tiedä mistä minun pitäisi olla häpeissäni. 

Alasti-klubi koostuu intiimeistä, rauhassa tehdyistä haastatteluista sekä akustisista musiikkiesityksistä. Ohjelmaa juontaa muusikko Elias Kaskinen. Hänen mukaansa musiikista voi kokea aivan uusia puolia, kun on kuullut tarinoita sen takaa. 

Syyskuussa Helsingin Kulttuuritalolla taltioitavat keikat esitetään vuoden 2017 lopulla C More -suoratoistopalvelussa.

  • La 16.9. Erin
  • Su 17.9. Mikael Gabriel
  • Ma 18.9. Michael Monroe
  • Ke 20.9. Juha Tapio
  • To 21.9. Tuure Kilpeläinen
  • Ti 26.9. Vesala
  • Ke 27.9. Kaija Koo
  • To 28.9. Lauri Tähkä

Alasti-klubin jaksot esitetään myös Subilla keväällä 2018.

Katso alla videolta, mitä Elias Kaskinen ja Tuure Kilpeläinen puhuvat Alasti-klubista.


Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme