Mainos
Mainos
Alasti-klubi
Subilla tiistaisin kello 21
Lisätiedot

Uudessa musiikkiohjelmassa artistit riisuvat musiikin ympäriltä kaiken ylimääräisen keskittyen ainoastaan säveliin ja sanoihin. Alasti-klubi on keikkasarja, jotka koostuvat intiimeistä haastatteluista sekä akustisista musiikkiesityksistä.

Alasti-klubi

Paula Vesala muistelee Alasti-klubilla PMMP-yhtyettä: "Se oli kaikkien leikkikenttä"

Paula Vesala kertoo lämpimistä muistoistaan PMMP:tä kohtaan Alasti-klubin ensimmäisessä jaksossa.

Subilla starttaa tiistaina 10. huhtikuuta C Morelta tuttu Alasti-klubi. Sarjan ensimmäisessä jaksossa on vieraana Paula Vesala, joka istahtaa Elias Kaskisen syvähaastatteluun ja esittää paikalla suosikkikappaleitaan. 

Tätä nykyä artistinimeä Vesala käyttäväPaula Vesala nousi julkisuuteen PMMP-yhtyeen myötä 2000-luvun alussa. Bändi syntyi, kun kun Popstars-televisiosarjaan osallistunut Vesala tapasi kuvauksissa Mira Luotin ja kaksikko päätti yhdistää voimansa.

PMMP:n menestystä kesti hieman yli vuosikymmenen, mutta vuonna 2013 bändin matka päättyi lokakuun 27. päivä Helsingin Jäähalliin loppuunmyydylle keikalle. Vesalalla on hyvin lämpimät muistot bändistä.

– PMMP:hen kuului se, että se oli kaikkien leikkikenttä, Vesala toteaa.

– Se oli mielestäni loppuun saakka bändi. Pidimme loppuun saakka siitä kiinni, että pojat, jotka soittivat siinä alusta loppuun, olivat bändin jäseniä – ja se oli tosi kovan kamppailun takana alkuvaiheessa, hän jatkaa.

Bändin miespuolisista jäsenistä pidettiin kynsin ja hampain kiinni, sillä vastuuta haluttiin jakaa tasaisesti ja näkyvyyden uskottiin sitouttavan kaikkia bändin jäseniä.

– Kaikilla oli mielestäni tosi isoja vastuualueita, jotka liittyivät siihen (kunkin) omaan tekemiseen. Jos pojat esimerkiksi eivät olisi olleet sitoutuneita ja olisivat kokeneet, että se ei ole heidän bändinsä, niin uskon että (helposti) ajautuu sellaiseen kierteeseen, että ihmiset eivät sitoudu, Vesala toteaa.

Alasti-klubi Subilla tiistaina 10. huhtikuuta kello 21

Alasti-klubien keikkataltioinnit ja haastattelut nähtiin ensimmäisen kerran viime syksynä C Moren suoratoistopalvelussa.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme