Mainos
Antti Holma ja Maastamuuttajat
Alkaa 22.10 klo 21
Lisätiedot

Reykjavikiin perheen perustanut Satu Rämö opetti Antti Holmalle, että Islannista tulee muutakin kuin Björk. Tomi Björck sen sijaan ei tule Islannista, vaan Australiasta, ainakin henkisesti.


Onko Tukholmaan asettunut näyttelijä Ville Virtanen saanut selville, miksi kaikki ruotsalaiset ovat niin solakoita ja suomalaiset perunoita? Saako Brasiliasta hyla-maitoa?


Jos Helsingin kostea talvi ahdistaa, kannattaa muuttaa yhdelle maailman kuivimmista suola-aavikoista. Niin teki muuan Reijo Pasanen parikymmentä vuotta sitten. Sillä niin mahtava maa kuin Suomi onkin, aina joku lähtee.


Suomalaisuus taas ei tunnu lähtevän lähtijöistä millään. Antti Holma ja Maastamuuttajat tutkii, millaista suomalaisuus on silloin, kun se viedään Suomesta pois.

Antti Holma ja maastamuuttajat

Antti Holma esittää chileläisessä baarissa rivon v-laulun – paikalliset villiintyvät suomalaisista kirosanoista

Antti Holma ja maastamuuttaja -sarjassa sekkaillaan maanantaina nähtävässä jaksossa Chilessä. Mies laulaa paikallisille härskin v-laulun. 

Antti Holma vierailee uudessa ohjelmassaan ulkosuomalaisten luona. Tällä kertaa mies ottaa suunnakseen Chilen. Jaksossa Holma tutustuu muun muassa Atacaman autiomaahan.

Jaksossa Holma vierailee raumalaisen Reijo "Kyre" Pasasen luona. Kyre päätyi aikoinaan San Pedro De Atacamaan hiekan keskelle pitämään kaljabaaria, johon nyt Antti Holma tutustuu.

Paikalle saapuu myös Kyren vanha ystävä, Nightwish-yhtyeen Marco Hietala, jonka kanssa baarissa pidetään suomalainen ilta. Paikalliset kokoontuvat Kyren baariin kuuntelemaan, kun Antti Holma esittää heille rivon suomenkielisen v-laulun. 

Jaksossa suomalaisuutta pohditaan upeissa suolajärvimaisemissa ja puheenaiheeksi nousevat niin isänmaallisuus, koti ja tietysti palanut sauna.

Antti Holma ja maastamuuttajat MTV3-kanavalla maanantaisin klo 21! 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot