Mainos
Lisätiedot

Kenen kotona?

Tuija Pehkonen vierailee suomalaisten kodeissa uutuusohjelmassa: "Koti paljastaa aika paljon ihmisestä!"

Uudessa Kenen kotona? -ohjelmassa päästään kurkistamaan vieraiden ihmisten koteihin ja arvaamaan, kuka asuu missäkin.

Kenen kotona? on maailmalla suursuosioon noussut kilpailullinen lifestyle-ohjelma. Neljä toisilleen vierasta ihmistä vierailee toistensa kodeissa tietämättä, kenen kotona ollaan. Lopuksi kukin osallistuja arvaa, kuka on minkäkin kodin tuntematon asukas. Eniten oikeita arvauksia tehnyt kilpailija palkitaan.

Kymmenen osaisen sarjan juontaa ihastuttava Tuija Pehkonen. Hän kertoo odottavansa mielenkiinnolla sitä, että pääsee kurkistamaan erilaisiin koteihin. Hän arvelee, että ohjelmassa tullaan näkemään hyvin erikoisia asukas-koti-yhdistelmiä. 

Juontaja kertoo, että hänet tunnistaisi todennäköisesti melko helposti oman kotinsa asukkaaksi. Hän muutti kesän alussa uuteen kotiin Helsingin Punavuoreen.

– Se on aika valkoinen, pehmeä ja lämmin. Pidän kauniista asioista, mutta se on minulle tärkeää, että koti tuntuu kodilta, eikä siellä tarvitse kulkea varoen. 

Pehkonen miettii, että kodin keittiö saattaa yleensä olla se, joka kertoo asukkaastaan paljon. Hänen mukaansa erityisesti siisteys ja tavaroiden sommittelu voivat kertoa asukkaan persoonasta. 

– Kun mietin esimerkiksi ystäviäni, että miten he asuvat, niin kyllä se koti aika paljon ihmisestä paljastaa!

Erityisesti Kenen koti? -ohjelmalta Pehkonen odottaa yllättäviä ristiriitoja sekä mielenkiintoisia tarinoita kotien taustalla. Hän arvelee myös, että ohjelmassa tullaan näkemään hyvin erilaisia reaktioita ihmisten koteihin.

Kenen kotona? alkaa keväällä 2018 MTV3-kanavalla! 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot