Mainos
Mainos
Meidän tarina
Lisätiedot

Koskettavassa Meidän tarina -ohjelmassa julkkispariskunnat pureutuvat elämäänsä Jenni Pääskysaaren johdolla kolmen eri vaiheen kautta. Nykytilanteen lisäksi päästään konkreettisesti näkemään, miten pariskunta vanhenee aluksi noin 60-vuotiaiksi ja toisella kerralla noin 80-vuotiaiksi.

Vanhentamiseen käytettävät maskit vaativat huippuammat-tilaisten käsityötä ja kuukausien valmistelut. Näin kattavaa maskeerausprojektia ei ole ennen nähty Suomen tv:ssä!

Julkkisparit eivät näe itseään eikä toisiaan muodonmuutoksen aikana. Miltä tuntuu nähdä itsensä ja rakkaimpansa vanhempana? Onko elämä kohdellut heitä hyvin? Ohjelmassa mukana olevat pariskunnat julkistetaan syksyllä 2017.

Meidän tarina

Meidän tarina -sarja käynnisti suomalaisten kyynelkanavat: "Itkemättä ei voinut katsoa"

Mikaelin ja Metti Forssellin rakkaustarina sai kotikatsomot herkistymään maanantai-iltana.

Uutuusohjelma Meidän tarina vie julkisuudesta tutut suomalaisparit aikamatkalle tulevaisuuteensa. Ammattilaisista koostuva maskeeraus- ja puvustustiimi tekee pareille kaksi muodonmuutosta. Ensin pareja vanhennetaan 20-30 vuotta ja lopulta ikää lisätään jopa 60 vuotta. Samalla parit pohtivat elämäänsä ja suhdettaan juontaja Jenni Pääskysaaren johdolla.

Sarjan ensimmäisessä jaksossa maanantaina 28. elokuuta nähtiin jalkapalloilija Mikael Forssell ja muotibloggaaja Metti Forssell. Kahden lapsen vanhempien kertomus ensitapaamisesta kirvoitti kyyneleet silmiin jo ohjelman ensimmäisten minuuttien aikana.

Koskettavan rakkaustarinan lisäksi somekansa ylistää Twitterissä ohjelman upeasti onnistuneita maskeerauksia, sekä Jenni Pääskysaaren empatiaa uhkuvaa otetta.

Meidän tarina maanantaisin kello 21 MTV3-kanavalla.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme