Mainos
Mainos
Meidän tarina
Lisätiedot

Koskettavassa Meidän tarina -ohjelmassa julkkispariskunnat pureutuvat elämäänsä Jenni Pääskysaaren johdolla kolmen eri vaiheen kautta. Nykytilanteen lisäksi päästään konkreettisesti näkemään, miten pariskunta vanhenee aluksi noin 60-vuotiaiksi ja toisella kerralla noin 80-vuotiaiksi.

Vanhentamiseen käytettävät maskit vaativat huippuammat-tilaisten käsityötä ja kuukausien valmistelut. Näin kattavaa maskeerausprojektia ei ole ennen nähty Suomen tv:ssä!

Julkkisparit eivät näe itseään eikä toisiaan muodonmuutoksen aikana. Miltä tuntuu nähdä itsensä ja rakkaimpansa vanhempana? Onko elämä kohdellut heitä hyvin? Ohjelmassa mukana olevat pariskunnat julkistetaan syksyllä 2017.

Meidän tarina

Mira Luoti tapasi nykyisen miehensä jo 25 vuotta sitten: ”Lähdimme siitä kuitenkin eri suuntiin”

Mira Luoti ja Mika Haapasalo muistelevat rakkaustarinansa alkutaipaletta ja pohdiskelevat yhteistä tulevaisuuttaan Meidän tarina -ohjelmassa.

Meidän tarina on kotimainen uutuusohjelma, jossa julkisuudesta tutut pariskunnat pääsevät kurkistamaan yhteiseen tulevaisuuteensa. Ammattilaisista koostuvat puvustus- ja maskeeraustiimi tekevät pareille kaksi muodonmuutosta. Ensin pareja vanhennetaan noin 20–30 vuotta ja lopulta ikää lisätään jopa 60 vuotta.

Muodonmuutosten välillä parit pohdiskelevat yhteistä matkaansa juontaja Jenni Pääskysaaren johdolla. Sarjan neljännessä jaksossa maanantaina 18. syyskuuta tavataan muusikkopari, kun muodonmuutokseen hyppäävät Mira Luoti ja Mika Haapasalo.

"Mira oli umpirakastunut minuun"

Jakson alussa 39-vuotias Mira ja 42-vuotias Mika palaavat oman rakkaustarinansa ensiaskeliin. Pari tapasi toisensa alkujaan jo teini-ikäisenä, kun Miran perhe mökkeili Loimaalla, missä Mika asui. Mira iski silmänsä nuoreen muusikkoon.

– Mira oli umpirakastunut minuun ja kyllä minäkin hänestä pidin kovin, mutta lähdimme siitä kuitenkin eri suuntiin. Vasta vajaan parinkymmenen vuoden jälkeen kohtasimme uudestaan. Nyt olemme olleet yhdessä viitisen vuotta, Mika muistelee hymyillen.

– Tässä meni paljon vuosia välissä, joiden aikana kyllä näimme yhteisten työkuvioiden merkeissä. Mutta silloin, kun kunnolla aloimme tapailla, totesimme, että olemme pysyneet yhtä nuorekkaina – kuin vuosien aikana ei olisi tapahtunut juuri mitään, Mira nauraa.

Vuosien varrella molempien elämät etenivät omalla painollaan. Nyt pari pyörittää viisilapsisen uusioperheen arkea. Mikalla ja Miralla on molemmilla kaksi lasta aiemmista liitoistaan. Parin yhteinen poika Urho syntyi vuonna 2014.

– Arki on vaihtelevaa ja aikataulullisesti epämääräistä. Tietysti Urho-poika tasoittaa sillä tavalla, että aamulla herätään ja illalla mennään nukkumaan. Se ei ainakaan minun elämässäni ollut aiemmin niin itsestään selvää, Mika kuvailee perheen arkea. 

Meidän tarina maanantaisin kello 21 MTV3-kanavalla


Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme