Mainos
Mainos
Riisutut
Torstaisin klo 21
Lisätiedot

Voisitko sinä aloittaa elämäsi uudestaan, riisuttuna kaikesta ympärilläsi olevasta tavarasta?

Elämme ajassa jossa ihmiset omistavat enemmän tavaraa kuin he oikeasti tarvitsevat. Mitä jos nuo kaikki tavarat katoaisivat saman tien? Mitä tekisit jos kaikki tavarasi, kännykkä ja vaatteet mukaan luettuna olisivat poissa? Millä tavalla elämäsi muuttuisi kun et enää määrittelisi itseäsi sen perusteella mitä omistat?

Riisutut-ohjelma avasi Henrikan silmät: ”Olen muuttanut elämääni”

Henrika koki Riisutut-ohjelman aikana todellisen valaistumisen ja on kääntänyt elämänsä sittemmin ylösalaisin.

Riisutut-sarjassa kuusi ihmistä luopui kuukauden ajaksi kaikista tavaroistaan. Osallistujien omaisuus lukittiin kontteihin, joista he saivat kerran päivässä hakea takaisin yhden tavaran. Sarjan viimeinen jakso nähtiin torstaina 27. huhtikuuta.

Ohjelmaan osallistunut Henrika kertoo MTV.fin haastattelussa, että hän koki kuukauden aikana herätyksen etenkin henkisellä tasolla. Vaikka suhtautuminen materiaan ei juurikaan muuttunut, pään sisällä tapahtunut muutos on suorastaan mullistava.

– Osaan arvostaa asioita nykyään eritavalla. Aiemmin elämääni ohjasivat työ ja salilla käyminen. Nyt olen alkanut huolehtia omasta hyvinvoinnistani, myös henkisestä hyvinvoinnista, Henrika kuvailee.

– Olen tehnyt vaikka mitä, käynyt ratsastamassa ja hiihtämässä, olen leiponut ystävieni kanssa ja olemme kokkailleet ruokaa. Olen tehnyt ihan hirveän paljon kaikkea, mitä en ole pitkiin aikoihin tehnyt. Sellaisia asioita, jotka ovat mielestäni tosi kivoja ja mistä nautin, hän kertoo intoa äänessään.

Uraan ja salitreeniin keskittynyt Henrika on rentoutunut ja käyttää tätä nykyä aikaansa mieluummin esimerkiksi nukkumiseen kuin meikin viimeistelemiseen.

– Ennen käytin aamuisin aikaa siihen, että olin joka päivä töissä tosi huoliteltu. Aina oli siistit vaatteet hameineen ja viimeistelty tyyli. Nykyään tulen monesti töihin ihan normaalin näköisenä eikä minulla ole välttämättä meikkiä ollenkaan, jos ei ole mitään tärkeää tapaamista!

Toiveissa stressitön tulevaisuus

Henrika kertoo, että ohjelman aikana hän ehti arvioimaan elämäänsä varsin perusteellisesti. Tyhjien seinien tuijottelusta oli lopulta valtava apu.

– Olin hirveän stressaantunut. Aloin pohtia sitä, että miksi. Sen jälkeen aloin miettiä, että mistä asioista oikeasti tykkään, mistä saan nautintoa ja mitkä ovat sen sijaan sellaisia, jotka lisäävät stressiä ja vievät minua negatiivisempaan suuntaan. Olen muuttanut elämääni niiden pohdintojen perusteella.

Tulevaisuudessa Henrika toivoo, että hän pystyisi jatkamaan elämäänsä samalla polulla. Hän toivoo myös pääsevänsä lomamatkalle syventämään kokemustaan.

– Kaikki ei muutu sekunnissa, mutta toivon, etten enää palaisi takaisin entiseen, missä työ ja treeni ohjaavat elämää. Toivon, että tämä opetus kantaa loppuelämän. Että osaisin suoraan sanottuna ajatella enemmän itseäni ja sitä, mikä tekee minut onnelliseksi.

– Haluaisin viedä tämän vielä pidemmälle ja lähteä lomalle, missä ei käyttäisi puhelinta tai tietokonetta ollenkaan. Sitä en pystynyt kokeilemaan vielä ohjelman aikana, koska jouduin tekemään töitä. Luulen, että siitä saisin vielä enemmän irti.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme