Mainos
Mainos
Riisutut
Torstaisin klo 21
Lisätiedot

Voisitko sinä aloittaa elämäsi uudestaan, riisuttuna kaikesta ympärilläsi olevasta tavarasta?

Elämme ajassa jossa ihmiset omistavat enemmän tavaraa kuin he oikeasti tarvitsevat. Mitä jos nuo kaikki tavarat katoaisivat saman tien? Mitä tekisit jos kaikki tavarasi, kännykkä ja vaatteet mukaan luettuna olisivat poissa? Millä tavalla elämäsi muuttuisi kun et enää määrittelisi itseäsi sen perusteella mitä omistat?

Suosikkijuontaja riisui itsensä alasti tv-sarjaa varten: ”Kaverit pitivät hulluna”

Riisutut-ohjelmassa kuusi rohkeaa ihmistä luopuu vaatteistaan ja tavaroistaan kuukauden ajaksi.

Maaliskuussa televisiokatsojat pääsevät seuraamaan Riisutut-sarjassa kuuden rohkean ihmisen elämää, kun he kuukauden ajaksi luovuttavat vaatteensa ja tavaransa kontteihin. He saavat hakea tavaroitaan takaisin aina yhden päivässä.

Yksi ohjelman tähdistä on Subin kanavajuontajanakin tunnettu Kristoffer Ignatius, 37. Helsinkiläisen monitoimimiehen erilainen kuukausi alkoi eilen keskiviikkona 1. helmikuuta 2017.

Ennen vaatteista ja tavaroistaan luopumista Kristoffer kertoi odottavansa mielenkiinnolla uutta kokemusta.

– Olen hirveä materialisti. Olen esimerkiksi kreisi vaatteiden, levyjen ja musiikin käyttäjä. Kun kuulin ohjelmasta, niin ajattelin, että tällainen pitää lähteä kokeilemaan ja tässä ollaan.

– Alastomuutta en ole miettinyt, mutta kylmyyttä pelkään. Alkuun ajattelin, että haen ensimmäisenä puhelimen. Sitten tajusin, että pitää päästä töihin ja olen alasti, joten vaatekappale on tärkein lämmön ja liikkumisen takia. Se yksi vaate on minulle samalla päällysvaate, alusvaate, pyyhe ja kotivaate, mies pohdiskeli.

Lähipiiristä mies kuuli monenlaista kommenttia kerrottuaan projektista.

– Muutamille kavereille kerroin ja he pitivät minua hulluna. Sisko kuitenkin innostui ja sanoi, että minun pitäisi heti aloittaa haaste, että heitän joka päivä yhden tavaran kierrätykseen, koska minulla on niin paljon tavaraa, Ignatius naurahtaa.

Erityisesti Ignatius toivoo oppivansa ohjelman myötä luopumaan turhasta tavarasta.

– Hamstraan tavaroita. Minulla on sen verran neliöitä ympärilläni, että en edes huomaa sitä. Tämä on jo nyt avannut silmiäni. Esimerkiksi vessasta löytyi kolme lasihyllyllistä tuoksuja, mutta puolet niistä pulloista oli tyhjiä. Olin vain säilyttänyt niitä ties kuinka kauan ja samalla kiroillut, kun joka paikka on täynnä tavaraa.

Riisutut-ohjelmaan valmistautuminen on myös opettanut monessa mukana olevalle miehelle aikatauluttamista ja asioiden suunnittelua.

– Nyt on pitänyt valmistella asioita etukäteen, maksaa laskut pois ja suunnitella menot. Minulla on helmikuun aikana paljon erilaisia juontotöitä, treenejä, juhlia ja muita. Olen tottunut juoksemaan joka paikkaan ja katsomaan aina puhelimesta, mitä pitää tehdä.

– Nyt koko helmikuu on aikataulutettu ja yritän päässäni sitä muistella. Toisaalta tämä on ollut rentouttavaa, kun kaikki on maksettu ja hoidettu etukäteen. Olen oppinut, että näin säästyy enemmän aikaa itselle, Ignatius summaa.

Riisutut 9. maaliskuuta 2017 alkaen Subilla. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme