Mainos
Mainos
Riisutut
Torstaisin klo 21
Lisätiedot

Voisitko sinä aloittaa elämäsi uudestaan, riisuttuna kaikesta ympärilläsi olevasta tavarasta?

Elämme ajassa jossa ihmiset omistavat enemmän tavaraa kuin he oikeasti tarvitsevat. Mitä jos nuo kaikki tavarat katoaisivat saman tien? Mitä tekisit jos kaikki tavarasi, kännykkä ja vaatteet mukaan luettuna olisivat poissa? Millä tavalla elämäsi muuttuisi kun et enää määrittelisi itseäsi sen perusteella mitä omistat?

Tavaroistaan luopunut Riisutut-Henrika: ”Omat ajatukset pelottavat”

Riisutut-sarjassa kuusi rohkeaa ihmistä luopuu kaikista tavaroistaan kuukauden ajaksi. Ohjelmassa mukana oleva Henrika uskoo joutuvansa käsittelemään menneisyyden vaikeita tapahtumia projektin alkaessa.

Subilla torstaina 9. maaliskuuta alkava Riisutut-sarja vie katsojat kuuden nuoren ihmisen elämään, jotka luopuvat kaikista vaatteista ja tavaroistaan kuukauden ajaksi. Ohjelmassa mukana oleva Henrika kertoo pohtineensa tulevaa projektia ennen kuvausten alkua.

– Elämässä on mennyt aika kovaa viime aikoina. Työ vie suuren osan ajastani ja käyn usein kotona vain nukkumassa. Riisuttujen myötä tulee sellainen pakollinen pysähtyminen elämään. Läheisetkin ovat sitä mieltä, että tämä tekee minulle hyvää, koska en osaa itse pysähtyä.

– Minulla on myös todella paljon tavaraa ja vaikeuksia luopua varsinkin vaatteista ja kengistä, joita en edes käytä. Ehkä tämän jälkeen on helpompi luopua niistä, mitä en oikeasti käytä, hän pohtii.

Nuori nainen myöntää, että yksin omien ajatusten kanssa tyhjään asuntoon jääminen tuntuu pelottavalta.

– En vain osaa olla omien ajatusteni kanssa, vaan aina pitäisi olla jotain tekemistä. Mitä sitten tapahtuu, kun kaikki viedään pois ja jään sinne ilman mitään tuijottamaan seiniä. Omat ajatukset pelottavat, Henrika myöntää.

– Minulla on muutaman vuoden takaa asioita liittyen edellisen parisuhteeni päättymiseen, joita en ole vielä käsitellyt. Olen vain hukuttanut kaiken energiani työntekoon. Nyt niihin tulee varmasti palattua ja käytyä pään sisällä läpi elämässä tapahtuneita rankkoja asioita, Henrika miettii.

Alastomuus ei mietitytä nuorta naista niin paljon kuin ensimmäiset päivät ilman tärkeitä jokapäiväisiä tavaroita. Erityisesti markkinointikoordinaattorina työskentelevää Henrikaa huolettaa, miten työprojektien käy, kun tietokone ja puhelin viedään pois.

– Olen ajatellut, että haen makuupussin ensimmäisenä, että pystyn nukkumaan. Olen kova palelemaan, joten pelottaa, että tulee hirveän kylmä. Pitää saada jotain päälle, että pystyn paremmin nukkumaan kuin alasti kovalla lattialla.

– Toisena haluan hakea jonkin vaatteen, mutta kyllä sen jälkeen tulee se tietokone. Tässä on ollut aikamoinen järjestely sen kanssa, että pystyn olemaan ensimmäiset päivät tekemättä töitä. Kukaan ei ole hommiani tekemässä, joten on aika kovat paineet saada tietokone, latausjohto ja internet, jotta pääsen jatkamaan töitäni, Henrika huokaa.

Riisutut torstaisin klo 21 Subilla.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme