Mainos
Mainos

Vaikeasti vammautunut Saara, 25, taistelee korvauksista: "Vakuutusyhtiö kumoaa maan johtavien neurologien lausunnot"

Uutuusohjelma Sääntö-Suomi pureutuu järjettömiin suomalaisiin sääntöihin juontaja Jussi Heikelän johdolla. 

Sääntö-Suomen ensimmäisessä jaksossa tiistaina 21. marraskuuta tavataan 25-vuotias Saara Auvinen. Auvinen joutui vuonna 2014 onnettomuuteen pudotessaan hevosen selästä. Hän ei itse muista onnettomuudesta tai sitä seuranneista kuukausista mitään.

Nyt kilparatsastajan urasta haaveillut Auvinen kärsii vaikean aivo- ja niskavamman jälkitilasta. Vammat vaikuttavat Auvisen toimintakykyyn ja arkeen radikaalisti.

– Suurin osa vuorokaudesta menee levätessä tai nukkuessa. Jos on paljon kipuja, unimäärä vähenee ja se korreloi suoraan toimintakykyyn. Raajat eivät välttämättä toimi, ja kävely sekä puhe hidastuvat, Auvinen kuvailee ohjelmassa.

Yli kymmenen laajan aivovammatutkimuksen mukaan Auvisen vamma on vaikea. Yrittäjänä Auvisella oli täyskattava tapaturmavakuutus, jonka oli määrä korvata ammatissa tapahtuneet turmat. Vakuutusyhtiö on kuitenkin sitä mieltä, että Auvisen vamma on lievä ja että hän pystyisi suoriutumaan samasta työstä, mitä hän aiemmin teki.

– Aivovammatutkimusten mukaan haittaluokkani on 11, mikä tarkoittaa vaikeavammaista. LähiTapiolan mielipide on se, että se on alle kaksi, Auvinen kertoo.

– Vakuutuslääketieteen lääkäri kumoaa maan johtavien neurologien lausunnot.

Tutustu Saaran tarinaan videolta artikkelin yläosasta. 

Sääntö-Suomi alkaa tiistaina 21. marraskuuta MTV3-kanavalla kello 21!

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme