Mainos
Mainos
Siskot
Lisätiedot

Joukko julkisuudesta tuttuja naisia esittelee televisiokameroille siskonsa ja kertoo sisarussuhteistaan AVA-kanavan uutussarjassa Siskot.

Ivana Helsinki -muotitalon perustajat, sisarukset Paola ja Pirjo Suhonen ryhtyivät yhdessä projektiin, joka poikkeaa heidän tavanomaisesta työstään: kaksikko päätti tehdä yhdessä televisio-ohjelman. Muotitaloa pyörittävien sisarusten mielessä idea oman televisio-ohjelman tekemisestä kypsyi vähitellen. 

Siskot-sarjassa sukelletaan kahdeksan julkisuudesta tutun suomalaisnaisen ja heidän siskojensa maailmaan. Ohjelmassa sisarukset käyvät läpi yhteistä taivaltaan ja miettivät muun muassa sitä, missä asioissa he poikkeavat toisistaan – ja missä asiassa he ovat hyvin samankaltaisia.

Siskot

Paola ja Pirjo Suhonen ovat sekä siskoja että bisneskumppaneita: ”Isotkin päätökset saatamme tehdä niin, että toinen vastaa vain yhdellä sanalla”

Maailmallakin tunnetun tuotemerkin, Ivana Helsingin, perustajasiskokset Paola ja Pirjo Suhonen ottivat vastaan uudenlaisen haasteen kuvaamalla televisio-ohjelman, jossa sukelletaan sisarusten maailmaan. AVAlla keväällä nähtävässä uutuussarjassa joukko siskoksia kertoo rehellisestä sisarussuhteestaan.

Vaikka uutuussarja oli Paola ja Pirjo Suhosen ensimmäisenä televisio-ohjelmana tietyllä tavalla hyppy tuntemattomaan, ei projekti pelottanut, sillä kaksikko on tottunut työskentelemään yhdessä jo liki kahdenkymmenen vuoden ajan. Kun Suhosten siskokset tekevät töitä yhdessä, on kommunikaatio hyvin suoraa

Suora kommunikaatio helpottaa työntekoa

Paola tai Pirjo ei kaunistele sanojaan, kun kyse on töistä – ja tällä on sekä hyvät että huonot puolensa. Parhaimmillaan bisneskumppanin kannan tärkeisiinkin asioihin pystyy tulkitsemaan hyvin pienistä merkeistä.

– Yhteistyömme on suoraviivaista ja hyvin tehokasta, sillä tunnemme toisemme todella hyvin. Usein riittää, että toinen kirjoittaa esimerkiksi tekstiviestiin tai Whatssup-viestiin. Isotkin päätökset saatamme tehdä niin, että toinen vastaa vain yhdellä sanalla, Pirjo kuvaa.

Aina oman siskon kanssa työskenteleminen ei kuitenkaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

– Siskon kanssa on helppo tehdä töitä, koska kommunikaatio on suoraa, mutta välillä se on äärimmäisen vaikeaa ja haastavaa, kun pitäisi puhua esimerkiksi jostain strategisesta kysymyksestä, niin toinen ärsyttää ja se menee riitelyksi. Välillä mennään syviin pohjamutiin, Pirjo kertoo.

– Välillä se on kyllä yhtä tukkapöllyä, kun annamme hyvin suoraa palautetta, Paola komppaa.

Kun siskokset tekevät töitä, on tekeminen kaiken kaikkiaan hyvin intensiivistä. Kaikkein vahvimmin siskosten yhteinen bisnes näkyy arjessa siinä, että työtä ei oikein voi eritellä yksityiselämästä.

– Aika moni perheyrittäjä varmasti tunnistaa sen, että joulupöydässä aletaan puhumaan jostain asioista, joka liittyvät työhön, Pirjo toteaa.

Siskot nähdään AVAlla keväällä 2018

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme