Mainos
Mainos
Siskot
Lisätiedot

Joukko julkisuudesta tuttuja naisia esittelee televisiokameroille siskonsa ja kertoo sisarussuhteistaan AVA-kanavan uutussarjassa Siskot.

Ivana Helsinki -muotitalon perustajat, sisarukset Paola ja Pirjo Suhonen ryhtyivät yhdessä projektiin, joka poikkeaa heidän tavanomaisesta työstään: kaksikko päätti tehdä yhdessä televisio-ohjelman. Muotitaloa pyörittävien sisarusten mielessä idea oman televisio-ohjelman tekemisestä kypsyi vähitellen. 

Siskot-sarjassa sukelletaan kahdeksan julkisuudesta tutun suomalaisnaisen ja heidän siskojensa maailmaan. Ohjelmassa sisarukset käyvät läpi yhteistä taivaltaan ja miettivät muun muassa sitä, missä asioissa he poikkeavat toisistaan – ja missä asiassa he ovat hyvin samankaltaisia.

Siskot

Sisaruus on Paola ja Pirjo Suhoselle elämän peruspilari: ”En tiedä, mitä olisin ilman siskoani”

AVAn kevään uutuusohjelmassa julkisuudesta tutut sisarukset avaavat elämäänsä televisiokameroille. Ohjelman toteuttaneet siskokset Paola ja Pirjo Suhonen pitävät sisaruksia valtavassa arvossa.

Kun Pirjo Suhonen oli vuoden ja kaksi kuukautta vanha, syntyi hänelle pikkusisko, Paola. Nyt siskokset ovat 44- ja 43-vuotiaita ja heillä on takanaan miltei 20 vuotta kestänyt yhteinen työura. Ivana Helsinki -brändin perustaneet siskokset ottivat tänä keväänä uudenlaisen askeleen monipuolisella urallaan, kun he päättivät toteuttaa siskoista kertovan televisio-ohjelman, joka kantaa nimeä Siskot.

Katso artikkelin yltä videolta ote maanantaina 16.4. AVAlla klo 21 esitettävästä jaksosta, jota tähdittävät televisiopersoonana sekä tatuointitaiteilijana tunnetun Wilma Schlizewskin tyttäret Ida ja Ada Schlizewski.

– Oman siskon kanssa on sellainen ihmissuhde, ettei mikään ihmissuhde ole niin läheinen ja pitkä, Paola huokaa.

Sisko on parhaimmillaan elämän vahva peruspilari

Oman televisio-ohjelmansa myötä Paola ja Pirjo ovat miettineet viime aikoina erityisen paljon myös keskinäistä suhdettaan. Siskokset ovat yhtä mieltä siitä, että oma sisko on ollut merkittävä peruspilari elämässä.

– Se on yksi sellainen elämän peruspilari ja rakennuspalikka. En tiedä, mitä itse olisin ilman siskoani, enkä tiedä, mitä elämä ylipäätään silloin olisi. Se on minulle hyvin tärkeä asia, Paola kertoo.

– Se merkitsee ihan valtavasti. Olisin varmasti ihan eri ihminen ilman siskoani, Pirjo toteaa.

Siskot-ohjelma on herättänyt valtavasti ajatuksia tekijöissään. Paola ja Pirjo myöntävät hoksanneensa ohjelman tekemisen myötä sen, kuinka helppo omaa siskoa on pitää itsestäänselvyytenä.

– Toivon, että ohjelman myötä ihmiset ryhtyisivät ajattelemaan asiaa. Monesti perhesuhteita pitää niin itsestäänselvyytenä. Se on niin ihanaa, kun on olemassa ihminen, joka pystyy jakamaan kanssasi kaiken ja on tuntenut sinut 0-vuotiaasta saakka, Paola toteaa.

– Olen ollut vuoden ja kaksi kuukautta, kun Paola syntynyt. Kaikkiin lapsuusmuistoihini liittyy Paola. Kaikki on sellaista, että me olemme tehneet yhdessä – toinen on ollut siinä koko ajan. Paola on kaikissa muistikuvissa, hän on kaikissa valokuvissa, Pirjo kertoo.


Siskot AVAlla maanantaisin klo 21.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme