Mainos
Mainos
Twin Peaks
Alkaa 12.9.
Lisätiedot

David Lynchin ja Mark Frostin luoman jännittävän ja kiehtovan sarjan ensi-ilta nähtiin Yhdysvalloissa keväällä 1990. Sarja on sittemmin saavuttanut kulttisarjan statuksen omaleimaisen tunnelmansa ansiosta. Amerikkalaisen pikkukaupungin uinuva idylli osoittautuu pettäväksi harhaksi kun koulun kaunotar ja suosikkioppilas Laura Palmer löydetään murhattuna. Paikalle lähetetty FBI:n agentti Dale Cooper huomaa, että kaikilla on jotain salattavaa. Toinen tuotantokausi.

Twin Peaks

Twin Peaks on nyt entistäkin surrealistisempi – Kyle MacLachlan palasi sarjaan, joka mullisti televisiota

FBI-agentti Dale Cooperin paluu sai alkunsa noin kolme vuotta sitten salaperäisestä puhelinsoitosta.

Ehdotus paluusta FBI-agentti Dale Cooperin rooliin tuli kolmisen vuotta sitten. Näyttelijä Kyle MacLachlan sai soiton David Lynchiltä, joka oli puhelimessa salaperäinen.

– David halusi tavata. Näimme New Yorkissa, sillä hän ei halunnut kertoa puhelimessa mitään, MacLachlan kertoo.

Ohjaaja Lynch tiedusteli, olisiko näyttelijä vielä kiinnostunut esittämään Cooperia, vuosina 1990–1991 kuvatun Twin Peaksin päähenkilöä.

– Sanoin, etten koskaan lopettanut agentti Cooperin esittämistä. Totta kai halusin.

Sarjan toteutuminen vei vielä aikansa. Lynch halusi täyden taiteellisen vapauden ja monien yllätykseksi sai sen. Twin Peaksin kolmannen kauden tilasi amerikkalainen kaapelikanava Showtime.

– Davidin mukaan tämä ei ole televisiosarja. Hän puhuu elokuvasta, joka koostuu 18 tunnista, näyttelijä tarkentaa.

Suomessa uusi Twin Peaks on nähtävissä HBO Nordic -palvelussa. Syksyllä sarjan ensimmäinen, toinen ja tuore kolmas tuotantokausi nähdään Subilla.

Absurdi yllätysmenestyjä

Alkuperäisen Twin Peaksin tekemisen aikaan television maailma oli hyvin erilainen kuin nyt. MacLachlan oli jo näytellyt Lynchin elokuvissa Dyyni (1984) ja Blue Velvet (1986). Hänkin piti outona arvostetun Lynchin päätöstä tehdä televisiota. Amerikkalaista tv-tuotantoa pidettiin 1980-luvulla selvästi elokuvia alempiarvoisena viihteenä.

– Me näyttelijät menimme hankkeeseen, josta tulisi ehkä sarja, ehkä vain parituntinen televisioelokuva. Tiesimme, että sarjasta tulisi jotain erilaista, mutta minäkin ajattelin, että tuskin tämä menee läpi.

"Sataprosenttista David Lynchiä"

– Twin Peaksin kolmas tuotantokausi

– sarjaa tehtiin alun perin vuosina 1990–1991

– kolmatta kautta julkaistaan yksi jakso viikossa syyskuuhun 2017 asti

– syksyllä kaikki Twin Peaksin tuotantokaudet nähdään Subilla

– Yhdysvalloissa sarjaa esittävä Showtime-kaapelikanava ilmoitti ensi-iltaviikonlopun olleen kanavan korkein tilauspiikki

– alkuperäisistä näyttelijöistä ovat mukana lähes kaikki, Kyle MacLachlanin lisäksi esimerkiksi Sheryl Fenn, Mädchen Amick, Ray Wise ja David Duchovny

– "Sarja on sataprosenttista David Lynchiä. Hän vie katsojan matkalle, eikä hän selitä vaan haluaa, että katsot ja tulkitset itse", MacLachlan sanoo

– MacLachlanin mukaan sarjan teemana on "agentti Cooperin paluu itsensä luo, palauttamaan maailmaa tasapainoon"

Lynch tunnettiin surrealistina, ja hän toi televisioon absurdia huumoria sekä pelottavaa ja outoa kuvastoa. Sarjasta tuli menestys ja ilmiö.

– Ensimmäisessä kaudessa oli seitsemän jaksoa, ja se sai loistovastaanoton, MacLachlan kertoo.

Toinen kausi tehtiin ilman Lynchiä ja monien mielestä sarja vesittyi. Ohjaajan ja luottonäyttelijän kerrotaan riitautuneen.

– Sitä on liioiteltu, MacLachlan sanoo.

– Davidilla oli omat muut sitoumuksensa. Vastuulliset vaihtuivat. Ei David siitä kauan vihoitellut.

Aiempaakin moniselitteisempi

Uudessa sarjassa agentti Cooper palaa 25 vuoden jälkeen Twin Peaksin kaupunkiin. Näennäinen juonettomuus voi yllättää heidätkin, jotka ennakoivat surrealismia. MacLachlan suosittelee, että sarjaa katsottaisiin 3–4 jaksoa kerrallaan. Hän myöntää, ettei uusi Twin Peaks ole koko kansan ilmiö, jota esitettäisiin suosituimmalla kanavalla parhaaseen katseluaikaan.

– Olisi kieltämättä typerää olettaa, että sarjalla olisi yhtä suuri vaikutus kuin alkuperäisellä Twin Peaksilla aikoinaan, MacLachlan sanoo.

Tavallisena, mainosrahoitteisena sarjana Twin Peaksin paluu olisi ollut MacLachlanin mukaan mahdottomuus.

– Se, miten merkitystä mitataan, on onneksi muuttunut paljonkin. Aiemmin mainostajat päättivät. Jos jokaiseen jaksoon ei myyty tarpeeksi mainoksia, sarja loppui siihen. Nyt sallitaan rohkeampia kokonaisuuksia, jotka edellyttävät kärsivällisyyttä, näyttelijä pohtii.

– Hyvät sarjat voivat olla elokuvien ja kirjallisuuden tapaan kokonaisuuksia, joita voi arvioida vasta valmiina. Nyt rahoittajatkin ymmärtävät tämän.

Twin Peaksin kaikki kolme tuotantokautta nähdään ensi syksynä Subilla.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme