Mainos
Mainos
Versus
Lisätiedot

Versus on uusi jännittävä viihdeohjelma, jossa kilpailijat joutuvat arvaamaan lopputuloksen hauskoille ja erilaisille kaksintaisteluille. Voittajalle on jaossa jopa 10 000€.

Mikko Leppilampi paljastaa, miten rentoutuu kiireisen arjen keskellä: "Kun siitä tulee intohimo, sille löytää ajan"

Uuden kisailuohjelman Versuksen juontaja Mikko Leppilampi kertoo voivansa paremmin kuin aikoihin. 

Versus on uusi jännittävä viihdeohjelma, jossa kilpailijat joutuvat arvaamaan lopputuloksen hauskoille ja erilaisille kaksintaisteluille. Ohjelman juontaa Mikko Leppilampi, joka elää tällä hetkellä kiireistä näyttelijä-juontaja-muusikon arkea.

Leppilampi kertoo, että tulevat vuodet näyttävät hänen uransa kannalta erittäin mielenkiintoisilta.

– Semmoisia tiettyjä unelmia ja tavoitteita tulee saavuttamaan ja saa tehdä semmoisia juttuja, minkä eteen on tehnyt aina töitä. Tavallaan sellainen elämä rullaa, mitä olen halunnut ammatillisesti itselleni rakentaa. 

Myös fyysisesti Leppilampi kertoo voivansa hyvin ja olevansa paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Hän on saanut pidettyä kiinni treenirutiinistaan ja elämäntapamuutos on pysynyt yllä. Ahkerana urheilijana tunnetun monitoimimiehen mukaan kuntoilua ei ole vaikeaa yhdistää kiireiseen arkeen. 

– Ne on päätöksiä, joita priorisoi. Kun siitä tuleekin intohimo, niin sille löytää ajan. Olkoon se sitten aamulla tai tiukka lounastreeni tai sitten illemmalla.

Leppilampi kertoo valmistautuvansa myös rooliin, jota varten hänen täytyy treenata paljon. Urheilu on kuitenkin aktiiviselle miehelle myös tärkeä tapa rentoutua.

– Lepohan on aina tietysti tärkeä asia myös, mutta jos itse valitsen, niin minulle on tärkeää että olen aktiivinen ja liikun. On se sitten kavereiden kanssa pelaamista tai treenaamista, se on aina semmoista, että siellä pääsee irti kaikesta. 

Versus perjantaina 6. huhtikuuta MTV3-kanavalla klo 20! 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme