Mainos
Mainos
X Factor Suomi
MTV3-kanavalla sunnuntaisin kello 19.30
Lisätiedot

X Factor Suomi on laulukilpailu, jossa etsitään laulajia ja lauluryhmiä, jotka rakastavat esiintymistä, osaavat laulaa, uskovat omiin kykyihinsä ja joissa on sitä suurta menestykseen tarvittavaa tähtipölyä. Ohjelman tuomareina nähdään Michael Monroe, Saara Aalto, Suvi Teräsniska ja Mikael Gabriel.

Saara Aalto suunnittelee kesähäitä – vieraslistalla nimekkäitä tähtiä

X Factor Suomi -tuomari Saara Aalto suunnittelee kesähäitä. 

X Factor Suomi -ohjelmassa tänä keväänä tyttöjen ryhmää mentoroiva Saara Aalto kertoo brittilehden haastattelussa suunnittelevansa parhaillaan häitä kihlattunsa Meri Sopasen kanssa. 

– Ajattelimme kesähäitä. Olen jo shoppaillut häämekkoa, se oli hauskaa, Aalto hehkuttaa The Sun -lehdelle. 

Brittien X Factor -sarjassa toiseksi sijoittunut Aalto toivoo, että Pussycat Dolls -yhtyeestä maineeseen noussut Nicole Scherzinger laulaisi parin häissä. Hääkutsu lähtee myös tähden omalle X Factor -mentorille, Sharon Osbournelle. 

– Kutsun myös Simonin (Cowell), vaikka siinä oli dramatiikkaa, kun jätin Sonyn ja menin Warnerille. Meidän välillä ei kuitenkaan ole pahaa verta, nainen kuvailee. 

Aallolla on edessään kiireinen kevät. Hän edustaa Suomea toukokuun alkupuolella Portugalissa järjestettävissä euroviisuissa Monsters-kappaleella. Aalto on säveltänyt ja sanoittanut kappaleen yhdessä Linnea Debinin, Joy Debinin ja Ki Fitzgeraldin kanssa.


X Factor Suomi MTV3-kanavalla sunnuntaisin kello 19:30

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot