Mainos
Mainos
X Factor Suomi
MTV3-kanavalla sunnuntaisin kello 19.30
Lisätiedot

X Factor Suomi on laulukilpailu, jossa etsitään laulajia ja lauluryhmiä, jotka rakastavat esiintymistä, osaavat laulaa, uskovat omiin kykyihinsä ja joissa on sitä suurta menestykseen tarvittavaa tähtipölyä. Ohjelman tuomareina nähdään Michael Monroe, Saara Aalto, Suvi Teräsniska ja Mikael Gabriel.

Brittilehti: Saara Aallon yhteistyö Simon Cowellin kanssa ohi – kertoo tehneensä maailmanlaajuisen sopimuksen Warnerin kanssa

X Factor -tuomarina nähtävä Saara Aalto vaihtaa levy-yhtiötä.

Suomalainen laulaja Saara Aalto kertoo The Sun -lehden haastattelussa siirtyvänsä levy-yhtiö Warnerille ja jättävänsä Sonyn. Samalla päättyy yhteistyö myös Simon Cowellin kanssa.

Aalto sanoo haastattelussa pitävänsä kunniana sitä, että hän pääsi Sonyn leipiin. Hän kertoo kuitenkin myöhemmin kokeneensa, ettei se ollut hänelle oikea tiimi.

Aallon mukaan Warner oli innostunut hänen tyylistään ja yhtiö haluaa tehdä Aallosta "suuren teatraalisen artistin".


Laulaja kertoo tehneensä Warnerin kanssa maailmanlaajuisen sopimuksen. Aalto sanoo lisäksi, että hänen ja Cowellin välit ovat kunnossa.

Katso alla Saara Aallon haastattelu Peter Nymanin ohjelmassa.

Katsomo-video ei ole saatavilla


X Factor alkaa MTV3-kanavalla ensi keväänä!

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme