Mainos
Mainos
X Factor Suomi
MTV3-kanavalla sunnuntaisin kello 19.30
Lisätiedot

X Factor Suomi on laulukilpailu, jossa etsitään laulajia ja lauluryhmiä, jotka rakastavat esiintymistä, osaavat laulaa, uskovat omiin kykyihinsä ja joissa on sitä suurta menestykseen tarvittavaa tähtipölyä. Ohjelman tuomareina nähdään Michael Monroe, Saara Aalto, Suvi Teräsniska ja Mikael Gabriel.

Vuoden tulokkaana palkittu Leo jännittää suoraa lähetystä: ”Enää en mieti sitä, näytänkö hyvältä kameran edessä”

Vuoden tulokkaana Emma-gaalassa palkittu Leo tähdittää X Factor Suomi -kilpailun ensimmäistä suoraa lähetystä.

Videolla artikkelin yläosassa Leo kertoo legendaarisesta kohtaamisestaan J. Karjalaisen kanssa. 

X Factor Suomi -kilpailun ensimmäinen suora lähetys nähdään tänään sunnuntaina 14. huhtikuuta kello 19.30 MTV3-kanavalla.

Lähetyksessä kilpailun kahdeksan parasta esiintyjää pääsevät antamaan parastaan, mutta peli on raakaa, sillä illan päätteeksi kaksi kilpailijaa joutuu jättämään kisan.

Suora lähetys jatkuu kello 21 Subilla Xtra Factorin merkeissä. Lähetyksessä esiintyy myös kotimaisen musiikin tuore tähti Leo. Vaikka mies arvioi heittäneensä elämänsä aikana peräti noin 1000 keikkaa eri kokoonpanojen kanssa, hän myöntää, että suoraan lähetykseen liittyy omanlaisensa jännitys.

– Nyt olen onneksi päässyt jo sellaiseen pisteeseen, etten enää kelaa sitä, pitääkö näyttää hyvältä kameran edessä. En enää mieti koko asiaa. Näytän tältä ja vedän sen, mitä osaan, Leo naurahtaa.

– Totta kai tällaiset asiat luovat paineita. Voin kuvitella, että näillekin kilpailijoille voi olla tiukka paikka, jos ei ole juurikaan heittänyt keikkoja ja tämä on ihan uusi juttu. Kyllä minuakin varmaan siinä kohtaa jännittää, kun pitää mennä lavalle, Leo toteaa X Factorin finaalikahdeksikkoon viitaten. 

Festarilavat odottavat

Leolla on takana vauhdikas viikko, sillä perjantaina laulaja rokkasi Tavastialla ja lauantaina Hämeenlinnassa. Xtra Factorissa esiintyminen kruunaa musiikintäyteisen viikonlopun.

Vauhti pysyy kovana myös kesällä, sillä Leo valloittaa ensimmäistä kertaa festivaalilavat läpi Suomen. Edessä häämöttää noin 30 festarikeikkaa ja viikonloput toukokuusta elokuuhun ovat jo liki buukattu.

– Tämä on minun ensimmäinen oikea festarikesäni. Siinä riittää soitettavaa, muusikko iloitsee.

Vuoden tulokas -palkinto kevään Emma-gaalassa on täyttänyt Leon kalenteria, sillä keikkojen ohella arkeen kuuluu myös runsaasti haastatteluja, bänditreenejä ja studiotyöskentelyä. Leo on ehtinyt vakiinnuttaa myös uskollisen fanikunnan, jotka seuraavat muusikkoa kaupungista toiseen.

– Minulla on faneja, jotka käyvät kaikilla keikoillani. Vaikka joku asuisi Iisalmessa, hän tulee Helsinkiin keikalleni. Olen tosi otettu siitä. Siitä tulee mieletön fiilis, koska se on sellainen asia, josta olen aina unelmoinut. Elän unelmaani, kun jengi tykkää musiikistani ja saa siitä voimaa, hän hehkuttaa.

Musiikki on Leolle elämäntapa, josta hän ei kaipaa lomaa. Luovuus kukkii myös vapaa-ajalla.

– Istun kalsarit jalassa kotona ja soitan kitaraa. Koitan tehdä uusia biisejä. Minulla on myös tanskandoggi, jonka kanssa tykkään hengailla, mies kuvailee vapaa-aikaansa.

– Haluan ajatella, että musiikki on kiva harrastus, hän summaa.

X Factor Suomi sunnuntaisin kello 19.30 MTV3-kanavalla!

Xtra Factor sunnuntaisin kello 21 Subilla!

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot