Mainos
Mainos
X Factor Suomi
MTV3-kanavalla sunnuntaisin kello 19.30
Lisätiedot

X Factor Suomi on laulukilpailu, jossa etsitään laulajia ja lauluryhmiä, jotka rakastavat esiintymistä, osaavat laulaa, uskovat omiin kykyihinsä ja joissa on sitä suurta menestykseen tarvittavaa tähtipölyä. Ohjelman tuomareina nähdään Michael Monroe, Saara Aalto, Suvi Teräsniska ja Mikael Gabriel.

X Factor Suomi huipentuu finaaliin: "Tuntuu varmasti tyhjältä, kun kaikki on ohi"

X Factor Suomi -kilpailu huipentuu finaalilähetykseen sunnuntaina 6. toukokuuta. 

Kilpailun kaksi finalistia, tyttöjen joukkueen Tika ja yli 25-vuotiaiden tiimin Hanna-Maaria, vierailivat Huomenta Suomessa torstaiaamuna kertomassa tunnelmiaan. 

– Olemme eläneet X Factor -kuplassa ja se on ollut mielessä koko ajan. Tuntuu varmasti tyhjältä, kun kaikki on ohi, Tika huokaa haastattelussa. 

Viime sunnuntain semifinaalissa Hanna-Maarialta kuultiin omaa musiikkia, kun hän lauloi kappaleensa Ainoo oikee. Hän myöntää ottaneensa riskin siinä, että tulkitsee yleisölle tuntemattoman kappaleen. 

– Olen yrittänyt saada omia biisejäni suurelle kansalle kuunneltavaksi 15 vuotta. Nyt, kun siihen on vihdoin saanut mahdollisuuden, olen halunnut ottaa sen riskin ja vetää niitä omia biisejäni. Se on ollut aivan upeaa, laulaja kiittelee.

Katso Tikan ja Hanna-Maarian haastattelu kokonaan videolta artikkelin yläosasta!

X Factor Suomi -finaali sunnuntaina kello 19.30 MTV3-kanavalla!

Xtra Factor Suomi sunnuntaina kello 21 Subilla!

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme