Mainos
Mainos
Lehtikuva

Syyllinen vai syytön: Raiskasivatko Pete ja Samppa 18-vuotissyntymäpäiviään juhlineen naisen Helsingissä?

Raiskasivatko Pete ja Samppa uudenvuodenyönä Annen? Mikä rikos oli kyseessä ja millainen rangaistus siitä pitäisi antaa? MTV:n rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä käy jutussa läpi tuoreen Helsingin käräjäoikeuden päätöksen. Lopussa kerrotaan mihin ratkaisuun oikeus päätyi ja millä perusteilla. Mitä mieltä itse olet?

Tuomioistuin on vaikean tilanteen edessä, kun täytyisi päättää seksuaalirikoksista, joissa on sana-vastaan-sana -tilanne. Kuvaamme jutussa, mihin oikeus on päätynyt Peten, Sampan ja Annen tapauksessa ja miten – sen takia tapahtumat on kuvattu varsin yksityiskohtaisesti.

Tapauksen nimet on muutettu ja uhrin nimi salattiin oikeudenkäynnissä. Hänestä käytetään tässä nimeä Anne. 

Syyttäjä vaati 22-vuotiaalle Petelle ja 29-vuotiaalle Sampalle rangaistusta 1. tammikuuta 2016 tapahtuneesta törkeästä raiskauksesta. Syyttäjän mukaan Pete ja Samppa pakottivat Annen väkivaltaa käyttäen sukupuoliyhteyteen. Anne joutui syytteen mukaan antamaan suuseksiä molemmille miehille, jotka olivat myös sukupuoliyhteydessä emättimeen ja peräaukkoon Annen suusanallisesta ja fyysisestä vastustelusta huolimatta.

Syyttäjä vaati kolmen vuoden vankeustuomioita. Anne vaati kärsimyksestä 10 000 euron korvausta.

Pete ja Samppa kiistivät. Molempien mukaan seksiä oli harrastettu vapaaehtoisesti, mutta anaaliyhdyntää ei ollut tapahtunut.

Annen kertomus

Anne kertoi olleensa juhlimassa 18-vuotissyntymäpäiväänsä kaupungilla yökerhossa kavereiden kanssa. Kaverit olivat lähteneet ja humalassa ollut Anne soitti ennestään tuntemalleen Petelle. He olivat tunteneet noin vuoden verran. Kyse ei ollut seurustelusta, mutta suhde oli seksuaalinen.

Pete kavereineen oli tullut hakemaan Annen autolla Sokoksen McDonaldsin edestä. Anne kertoi, ettei muista paljoa tapahtumista autossa, mutta hän oli useita kertoja pyytänyt päästä kotiin. Se oli syy miksi hän oli autoon noussut.

Kyydissä oli useita miehiä, kolme tai neljä. Anne muisti istuneensa takana Peten vieressä. Auto päätyi Koillis-Helsinkiin Sampan asunnolle. Anne oli ajatellut, että voisi viettää siellä yön ja mennä kotiin. Hän ei epäillyt mitään ja luotti Peteen.

Anne muisteli kellon olleen noin 3.30.

Anne kertoi, että hänelle oli ensin tarjottu drinkki ja sen jälkeen Pete oli riisunut vaatteensa. Mies oli käskenyt ottamaan suihin häneltä ja myös Sampalta.

Annen mukaan muistikuvissa oli aukkoja, mutta hänen vaatteitaan oli revitty ja häntä oli tönitty. Myös hiuksia oli revitty. Miehet olivat ottaneet vaatteet pois ja jättäneet vain topin ja rintaliivit.

Anne oli pakotettu väkivaltaiseen yhdyntään.

Annen mukaan he olivat olleet sohvalla ja Pete oli pakottanut hänet syliinsä. Ensimmäinen yhdyntä tapahtui siinä. Miehet olivat olleet yhdynnässä vuorotellen. Anne ei tarkkaan muistanut montako yhdyntöjä oli ollut. Seksiä oli sohvalla ja lattialla.

Anne sanoi, että hänen muistissaan oli aukkoja.

Häntä oli pidetty väkisin kiinni. Anne ei halunnut mitään seksuaalista ja oli tehnyt sen selväksi sanoin ja elein. Miehet olivat humalassa ja hän koki heidät pelottaviksi ja uhkaaviksi.

Anne näytti oikeussalissa miten hänen päästään oli pidetty kiinni, kun hänet pakotettiin suuseksiin.

Jossain vaiheessa Anne oli lähettänyt puhelimellaan hätääntyneitä viestejä kaverilleen Ripalle. Tämä oli soittanut Annelle taksin, mutta Annen mukaan hän ei päässyt asunnosta pois, eikä taksi suostunut tulemaan toista kertaa. Annen mukaan hänen puhelimensa oli otettu pois ja piilotettu.

Annen mukaan hän pääsi asunnosta pois, kun Pete ja Samppa hävisivät jonnekin. Anne oli saanut taksin ja kertonut kuljettajalle, että hänet oli raiskattu.

Kun Annelta kysyttiin miksi taksinkuljettaja ei ollut soittanut poliisia, hän arveli ettei kertonut kuskille yksityiskohtia. Anne kuvaili olleensa lamaantunut ja shokissa, mutta samalla helpottunut päästyään pois.

Aamulla Anne oli havahtunut siihen mitä oli tapahtunut ja kertonut tapahtuneesta Ripalle, joka vei Annen poliisilaitokselle 14–15 aikoihin.

Poliisikuulustelussa 9. tammikuuta Anne ei ollut kertonut taksikuskista. Syyksi hän arveli stressin ja huonon voinnin.

Anne kertoi myös pelosta ja masennuksesta sekä käynneistä terveydenhoitajalla.

Annen kertomukset poliisikuulusteluissa ja oikeudessa täsmäsivät olennaisilta osin, joskin lisäkysymyksiin vastatessaan Anne oli jossain määrin epätarkka.

Sampan kertomus

Törkeästä raiskauksesta syytetty Samppa kertoi olleensa viettämässä iltaa kotonaan, kun Pete ehdotti pyörähdystä keskustassa. Sokoksen luona Pete oli noussut autosta ja jutellut hetken Annen kanssa. Pian Anne tuli autoon takapenkille Peten ja Sampan kanssa.

Autoa ajoi Ville. Muita ei autossa ollut.

Samppa kertoi, että ennen kuin Sokokselta oli ajettu Kaisaniemenkadun Molly Malones -ravintolan ohi, Anne oli alkanut antaa suuseksiä Petelle.

Samppa ei tiennyt minne oltiin menossa, mutta tunnisti tietysti oman talonsa ja sen parkkipaikan. Samppa, Pete ja Anne menivät asuntoon.

Asunnossa Anne oli pussaillut sohvalla Peten kanssa ja sitten ottanut itse housunsa pois. Anne oli ratsastanut Peten sylissä ja hetken päästä kysynyt Sampalta miksi tällä oli vielä vaatteet päällä. Samppa oli kehottanut Annea riisumaan hänen housunsa ja samalla Anne antoi suuseksiä.

Seksi oli alkanut melkein heti, kun asunnolle oli tultu. Samppa ei ollut tarjonnut Annelle juotavaa, mutta oli saattanut sanoa, että jääkaappi on täynnä.

Molemmat miehet olivat harrastaneet seksiä naisen kanssa. Anne ei estellyt seksuaalista kanssakäymistä millään tavalla, eikä mitään väkivaltaista tai pakottamista tapahtunut. Anne olisi voinut lähteä milloin tahansa. Seksin aikana Anne oli puhunut puhelimeensa, mutta kukaan muu ei siihen puhunut.

Seksi kesti tunnin pari.

Anne oli päihtynyt, muttei huomattavasti. Nainen ei horjunut, eikä puhe sammaltanut.

Samppa sanoi tilanneensa Annelle yöllä taksin aamuksi ennakkotilauksena. Samppa ei ollut havainnut Annen lähtöä, vaan oletti hänen lähteneen tilatulla taksilla. Kun hän heräsi sohvalta, ei Petekään ollut enää asunnossa.

Samppa kertoi juoneensa illalla noin kymmenen olutta, mutta oli täysin havaintokykyinen.

Hän kertoi, etteivät he olleet Peten kanssa keskustelleet tapahtumista muutoin kun toteamalla, että rikosilmoitus on tehty ja se on valetta.

Peten kertomus

Toiseksi raiskaajaksi nimetty Pete kertoi olleensa viettämässä uutta vuotta ystävien kanssa. Hän laittoi Sampalle viestiä siitä, että lähteekö tämä ajelemaan. He olivat hakeneet Sampan ja sitten keskustasta Annen, kun tämä oli pyytänyt kyytiä. Peten kertoman mukaan viesteissä Annen kanssa oli puhetta seksuaalisesta kanssakäymisestä.

Pete ja Anne olivat tutustuneet Tinderissä. Peten mukaan kyse ei ollut seurustelusta, vaan tapaamisista ja seksistä.

Peten mukaan Anne oli voinut kysyä kyytiä himaan, mutta oli kuitenkin päädytty jatkoille Sampalle.

Peten mukaan autoa ajoi Ville ja kyydissä olivat myös Samppa ja Mike. Pete oli autossa muistamansa mukaan sanonut vitsinä Annelle, ettei tämä uskaltaisi ottaa suihin. Anne oli avannut Peten housujen vyön ja napit sekä antanut suuseksiä.

Asunnolla Anne oli tullut hänen syliinsä. Ensin oli suudeltu ja sitten Anne oli riisunut housunsa. Sen jälkeen Anne oli riisunut Peten housut. Sen jälkeen he olivat sukupuoliyhteydessä.

Peten kertoman mukaan Anne oli kysynyt Sampalta, miksi tällä oli housut jalassa. Peten mukaan Samppa oli sanonut, että jos Anne haluaa, niin tämä saa tehdä aloitteen.

Peten mukaan sen jälkeen oli käsillä tilanne, jossa kolme humalaista ihmistä harrasti seksiä. Jossain vaiheessa Anne oli ollut puhelimessa, mutta se ei ollut häirinnyt Peteä. Seksiä oli vain sohvalla.

Annen lähdöstä Pete ei osannut sanoa. Hän oli mennyt suihkuun ja vessaan, minkä jälkeen Annea ei näkynyt. Kukaan ei estellyt Annea lähtemästä, eikä kukaan repinyt häntä hiuksista tai töninyt. Kyse ei ollut sen paremmin fyysisen kuin henkisen väkivallan käytöstä.

Anne oli tehnyt Petelle fritsun kaulaan ja Pete oli tehnyt saman. Anne oli humalassa, mutta täysjärkinen.

Pete arveli Annen tehneen rikosilmoituksen rahan takia. Uudenvuodenpäivänä Petelle oli soittanut Anne kaveri, joka oli uhannut tappaa hänet ja uhkaili myös moottoripyöräjengillä.

Villen kertomus

Todistajana jutussa kuultiin autoa ajanutta Villeä. Hän kertoi, että Anne oli haettu McDonald’silta. Ville ei tiennyt miksi Anne tuli kyytiin, eikä Anne ollut pyytänyt kyytiä kotiin. Autossa oli puhetta jatkoista.

Anne oli Ville kertoman mukaan antanut suuseksiä Petelle autoon tultuaan. Ville oli nähnyt tämän peilin kautta. Mitään ei ollut keskusteltu ennen sitä, eikä Ville tiennyt kenen aloitteesta se oli tapahtunut.

Ville mukaan autossa olivat hänen lisäkseen vain Pete, Samppa ja Anne. Kolmikko istui takapenkillä.

Matka Koillis-Helsinkiin kesti 15–20 minuuttia. Kaikki olivat juoneita, mutta Ville selvinpäin. Ville ei mennyt asunnolle.

Ville kertoi oikeudessa, ettei tiennyt seksistä asunnolla. Syyttäjä viittasi kuitenkin poliisikuulusteluun, jossa Ville oli kertonut hakeneensa Peten aamulla ja Pete oli kertonut seksistä.

Kuulustelussa Ville oli myös kuvannut muijan käyneen lämpöisenä ja olleen aika kiimoissaan. Ville vahvisti kuulustelut oikeiksi.

Ripan kertomus

Todistajana kuultu Annen kaveri Ripa kertoi seurustelleensa Annen kanssa aiemmin, mutta kahden–kolmen kuukauden suhde oli päättynyt muutama päivä ennen uutta vuotta. He olivat kuitenkin edelleen väleissä.

Ripa oli ollut yöllä kavereidensa kanssa ja Anne oli lähettänyt hänelle viestin, että häntä pelottaa ja hän haluaa päästä kotiin. Ripa oli yrittänyt soittaa Annelle. Ensimmäisellä kerralla ei vastattu ja toisella kerralla kuului kahinaa, kuin puhelin olisi ollut tyynyjen välissä.

Anne kuitenkin vastasi viesteihin. Niiden mukaan Anne oli vanhojen tuttujen kanssa, jotka uhkasivat raiskata hänet. Viestejä oli ollut lähemmäs kaksikymmentä ja sisältö oli hätääntynyt.

Anne ei viestien perusteella tiennyt missä hän oli, mutta kertoi olevansa lähellä juna-asemaa. Ripa oli päätellyt, että Anne oli jossain Helsingin rautatieaseman tienoilla ja soittanut tutulle taksinkuljettajalle, jotta tämä hakisi Annen. Ripa ei ollut ajokunnossa.

Myöhemmin Ripa oli soittanut taksikuskille, joka oli kertonut ottaneensa Annen kyytiin.

Ripa tapasi Annen aamulla. Anne oli ollut hiljainen, eikä katsonut Ripaa silmiin eikä ollut voinut kertoa mitä asunnossa oli tapahtunut. Ripa oli halunnut uskoa Annea, mutta oli epävarma siitä oliko Annen kertomus totta. Ripa oli ajatellut, että ehkä näin oli tosiaan tapahtunut.

Anne ei kuitenkaan ollut kertonut missään vaiheessa Ripalle, että hänet olisi raiskattu. Anne oli vain heilutellut päätään ”joo” ja ”ei” -vastauksiksi, kun Ripa oli kysellyt. Ripa ei ollut saanut asiasta selvää.

Ripa ei enää muistanut viestien sisältöä tarkemmin, eikä niitä löytynyt koska Ripa oli vaihtanut puhelintaan. Ripan mukaan Whatsapp-viesteissä Anne oli ollut aidosti avun tarpeessa. Viesteissä Anne kertoi, että hänet oli uhattu raiskata. Viestit ajoittuivat Ripan muistin mukaan 24–06 välille.

Ensimmäiset viisi viestiä olivat Ripan mukaan tulleet noin kello 24 aikoihin. Niissä Anne pyysi apua ja halusi päästä kotiin. Noin kahdenkymmenen minuutin päästä Anne oli viestittänyt, että hänet yritetään raiskata. Seuraavat viestit tulivat noin aamukuuden aikoihin, kun Anne oli tulossa pois.

Ripa oli poliisikuulusteluissa kertonut myös puhelinsoitoista. Annen mukaan hän ei halunnut puhua puhelimessa, koska ”ne tyypit” kuuntelevat. Sen jälkeen oli lähetetty vain viestejä.

Kun puhelimeen oli myöhemmin vastattu, Ripa oli kuullut jonkun sanovan ”älä vastaa siihen” ja ”mä tuun ottaan sen puhelimen pois ja heitän sen mäkeen ja raiskaan sut”.

Kun asiasta oli kysytty tarkemmin kuulustelussa Ripa ei ollut varma oliko kuullut kiroilua ja raiskaus-sanan. Se saattoi olla mielikuva.

Ripa ei ollut saanut vastausta siihen oliko asianomistaja raiskattu vaiko yritetty raiskata. Ripa kiisti soittaneensa Petelle uudenvuodenpäivänä.

Seksi autossa

Anne kertoi automatkan suuseksistä, ettei sellaista ollut tapahtunut. Muistikuvat olivat kuitenkin hämärät.

Todisteet

Lääkärin tutkimushavainnot

Anne tutkittiin 1. tammikuuta kello 17.50. Lääkärille Anne oli kertonut olleensa juhlimassa syntymäpäiväänsä ja kaksi entuudestaan tuttua kaveria oli luvannut viedä hänet kotiin.

Anne oli kuitenkin viety toisen kaverin kotiin eikä häntä ollut päästetty lähtemään. Anne kertoi, että hänelle oli juotettu alkoholia ja sen jälkeen hänet oli raiskattu useamman kerran muutaman tunnin aikana. Yhdyntöjä oli tapahtunut emättimeen, suuhun ja peräsuoleen.

Annen kertoman mukaan kondomia ei käytetty, eikä siemensyöksyä tapahtunut. Miehet olivat käyttäneet väkivaltaa ja pitäneet kiinni kaulasta, vartalosta ja raajoista. Anne pääsi pakenemaan, kun toinen oli käynyt suihkussa.

Anne ei ollut käynyt pesulla tai vaihtanut vaatteista. Puhalluskoe näytti nollaa promillea.

Lääkärin arvion mukaan Anne oli rauhallinen ja asiallinen. Aluksi Anne oli ollut pidättyväisempi eikä olisi halunnut kerrata tapahtumia.

Asianomistajalla oli todettu kaulalla tuoretta mustelmaa ja vasemmalla ihorikkoa. Käsivarsien, vartalon ja genitaalialueen iho oli siisti. Genitaalialueen limakalvolla ei ollut haavaumia tai muuta poikkeavaa. Polvitaipeissa oli tuoretta mustelmaa.

Hieman tummempaa mustelmaa oli reisien alaosan ja säärten yläosan sisäpuolella.

Lääkärin mukaan kertomuksen ja löydösten välillä ei ollut ristiriitaa.

Annesta otettiin valokuvia, jotka todensivat kaulan ja alaraajojen mustelmat.

Pikkuhousut

Krp:n rikoslaboratorio tutki Annen pikkuhousut. Niiden haaraosasta taltioidusta tutkimusnäytteistä voitiin taltioida kahden tai useamman miespuolisen henkilön dna:ta, joista toinen on saattanut olla Pete.

Taksikeskus

Sampan puolustus oli pyytänyt Taksi Helsingiltä tietoja uudenvuodenpäivän taksien ennakkovarauksista, mutta niitä ei ollut enää tallella, kun kysely tehtiin.

Laki

Rikoslain mukaan Pete ja Samppa voidaan tuomita tässä tapauksessa raiskausrikoksesta, jos seuraavat ehdot täyttyvät:

a) he ovat olleet sukupuoliyhteydessä Annen kanssa. Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon.

b) sukupuoliyhteys on tapahtunut fyysisesti pakottamalla väkivaltaa tai sellaisella uhkaamista käyttäen

Pakottaminen tarkoittaa sitä, että väkivallan tai väkivallan uhan on oltava asteeltaan sellaista, että se riittää murtamaan toisen tahdon.

Uhrilta ei edellytetä erityisiä toimia teon estämiseksi. Riittävää on se, että uhri selvästi osoittaa vastustavansa ryhtymistä seksuaaliseen tekoon tai että hän väkivallan vuoksi joutuu luopumaan oikeudestaan tehdä näin.

Teko on törkeä, jos tekijöitä on useita ja se on kokonaisuudessa arvostellen törkeä.

Tässä on syytä huomioida myös raiskausrikosten oikeuskäytäntö, jossa langettavaa tuomioita ei ole voitu perustaa vain uhrin kertomukseen, jos syytetty tai syytetyt ovat sen kiistäneet. Sekään ei riitä, että asianomistajan kertomus vaikuttaa uskottavammalta vaan tarvitaan uhrin kertomusta tukevaa välillistä näyttöä.

Tyypillisesti tällaista uhrin kertomusta vahvistavaa lisänäyttöä ovat välitön avun hälyttäminen, selvitys uhrin tuoreesta jälkireagoinnista ja väkivaltaväitettä tukevat lääkärin tutkimushavainnot.

Helsingin rautatieasema (1)

Syyttömiä vai syyllisiä?

Tällä tiedolla on päätettävä ovatko Pete ja Samppa syyllisiä ylipäätään raiskausrikokseen. Myöhemmin voidaan arvioida onko kyse törkeästä raiskauksesta ja mikä on rangaistus.

Äänestys

Ovatko Pete ja Samppa syyllisiä?

Kyllä

Ei

Ovatko Pete ja Samppa syyllisiä?

Kyllä 38%

Ei 62%

38%
62%
ääniä 9444 kpl

Näin oikeus jutun ratkaisi

Käräjäoikeus totesi, että Sampan asunnolla on tapahtunut sukupuoliyhteys. Sen Pete ja Samppa olivat myöntäneetkin.

Riidanalaista oli se, oliko tapahtunut anaaliyhdyntä ja oliko yhdynnät suoritettu väkivaltaa käyttäen.

Kertomukset tapahtumista Sampan asunnolla olivat ristiriitaisia, eikä silminnäkijätodistelua ollut. Riidanalaista oli oikeuden mukaan myös se oliko Anna ottanut Peten siittimen suuhunsa autossa matkalla Koillis-Helsinkiin. Syyttäjä ei ollut väittänyt, että autossa olisi tapahtunut seksuaalirikos, mutta oikeuden mukaan tällä oli kuitenkin vaikutusta kertomusten luotettavuuden kokonaisarviointiin.

Autoa ajanut silminnäkijätodistaja Ville oli nähnyt suuseksin.

Oikeus totesi, että Anne oli kertonut poliisikuulustelussa 9. tammikuuta 2016 olennaisilta osin samalla tavalla kuin kaksi vuotta myöhemmin käräjäoikeudessa 31. lokakuuta 2017. Hän pysyi kertomuksessaan johdonmukaisesti, vaikka Annen käyttäytyminen tai reagointi ei oikeuden mielestä vaikuttanut kaikilta osin loogiselta.

Tosin epärationaalinen käytös suhteessa avun pyytämiseen tai jälkireagointiin ei juuri 18-vuotissyntymäpäiviään viettäneen ja alkoholia nauttineen nuoren osalta voi olla yksistään sellainen tekijä, joka tekee hänen kertomuksensa epäuskottavaksi. Oikeus huomautti kuitenkin, että Annen kertomuksen uskottavuutta heikensivät epätarkat vastaukset lisäkysymyksiin verrattuna Peten ja Sampan yhdenmukaisiin kertomuksiin.

Epävarmuus ei kuitenkaan osoittanut sitä, etteikö Anne voinut puhua totta. Myös vastaajat ovat voineet sopia kertomuksensa yhdenmukaisiksi, oikeus pohti. Tällä oli kuitenkin merkitystä korostetun uskottavuusedellytyksen kautta.

Oikeus pohti Ripan kertomuksen merkitystä.

Ripan todistus hätääntyneistä viesteistä vahvisti Annen kertomusta. Lähetysajat kuitenkin mietityttivät oikeutta. Ripa kertoi niiden tulleen 24–06, mutta Annen mukaan Sampan asunnolle oli menty vasta 3.30.

Oikeus kummasteli myös Ripan kertomusta siitä, että taksi oli soitettu Helsingin rautatieasemalle ja että kuski oli kertonut Annen olevan kyydissä. Samaan aikaan Anne oli kuitenkin Koillis-Helsingissä. Tämä oli ristiriidassa Annen kertoman kanssa.

Epäilemättä Ripa ei tiennyt kaikista tapahtumista tai tehnyt niistä oikeita päätelmiä. Tai sitten Anne ei kertonut niistä oikein, oikeus totesi.

Enemmän oikeutta mietitytti kuitenkin se, että Ripa oli epäillyt Annen kertomusta raiskauksesta sekä se kuinka vaitelias Anne oli ollut Ripan tavattua Annen. Tämä horjutti Annen kertomuksen uskottavuutta.

Annen kertomuksen arviointia

Oikeus totesi, että asianomistaja ei reagoinut raiskausten uhreille tyypillisellä tavalla. Hän ei kertonut tulleensa raiskatuksi tai muutenkaan kertonut mitä Sampan asunnossa tapahtui. Anne ei pyytänyt Ripaa soittamaan apua asunnosta päästyään tai muutoinkaan soittanut itse poliisille.

Vasta kun Ripa päätti poliisilaitokselle menemisestä, tehtiin rikosilmoitus. Lääkärin tutkimukseen tuli 12 tunnin viive.

Sukuelinalueelta ei löytynyt jälkiä väkisin suoritetusta tunkeutumisesta, eikä peräaukkoakaan mainittu lausunnossa, mistä voi päätellä ettei vammoja ollut. Lisäksi Anne oli ollut haluton kertaamaan tapahtumia lääkärille.

Lääkärin lausunnossa ei ollut mainintaa hiusten repimisväitettä tukevasta päänahan arkuudesta.

Polvien mustelmat toisaalta tukivat polvillaan tai kontillaan suoritetuista yhdynnöistä, mutta Anne ei ollut kertonut sellaisesta väkivallasta – kuten kaatamisesta – jotka olisivat voineet selittää mustelmat.

Oikeus uskoi Annen kertomusta siitä, että asunnolla tapahtui anaaliyhdyntä., vaikka Pete ja Samppa olivat sen kiistäneet. Epäselväksi jäi kuinka monta sukupuoliyhdyntää lopulta oli tapahtunut, kun Anne oli antanut suuseksiä molemmille ja kummatkin olivat olleet emätinyhdynnässä. Tätä kautta myös murentui syyttäjän väite useammista yhdynnöistä.

Oikeus piti uskottavana Peten ja Sampan kertomusta suuseksistä autossa, kun Villekin sen vahvisti. Kaikki olivat kertoneet siitä jo poliisikuulustelussa. Ei ollut myöskään syytä epäillä Peten kertomusta siitä, että ennen autoon tulemista oli ollut seksuaaliseen kanssakäymiseen viittaavaa viestittelyä.

”On selvä, että henkilön edeltävä ’rohkea’ käyttäytyminen ja aikaisemmat seksuaaliset kanssakäymiset eivät luonnollisesti oikeuta tekemään haluttomalle henkilölle seksuaalisia tekoja sekä olettamaan suostumuksen tulevaan olemaan olemassa”, oikeus kirjoitti.

Oikeus katsoi, että tunnelma Sampan asunnolle mentäessä oli autossa tapahtuneen suuseksin ja aiemman viestittelyn sekä Peten ja Annen aiempien seksinharrastuskertojen jälkeen seksuaalisesti virittynyt.

Oikeus ei epäillyt Peten ja Sampan kertomusta siitä, että ensimmäinen yhdyntäkerta oli tapahtunut ”ratsastamalla” sohvalla istuneen Peten päällä, kun Annekaan ei sitä kiistänyt. Oikeuden mukaan juuri tuossa asennossa tapahtunut väkivaltainen yhdyntään pakottaminen ei tunnu erityisen uskottavalta.

Oikeus viittasi myös Annen kertomuksiin seksistä ja uskoi sen, että hän ei välttämättä ollut kaikissa vaiheissa niin halukas seksiin kahden miehen kanssa. Oikeus piti uskottavana, että Anne saattoi ”toppuutella” miehiä.

”Se, että seksikumppani sanoo yhdyntää kohti edetessä tai yhdyntöjen välillä ’ei, en halua’, ei aina ole riittävä signaali toiselle siitä, että suostumusta ja halua seksin jatkamiseen ei ole olemassa. Jos henkilö ei tällaisen sanomisen jälkeen millään tavalla fyysisesti pyri työntämään kumppania pois tai muutoin vastustele, vaan mukautuu yhdyntään, on uskottavaa, että toinen osapuoli ei miellä tilannetta sellaiseksi, että toinen osapuoli ei haluaisi yhdyntää”, käräjäoikeus kirjoittaa päätöksessä.

Annen kertomuksen perusteella ei ollut pääteltävissä, että hän olisi rimpuillut vastaan tai yrittänyt työntää Peteä ja Sampsaa pois. Hän ei ollut huutanut apua. Jotta raiskauksesta tuomitaan, niin tekijän tai tekijöiden pitää tietää toisen osapuolen kokevan väkivallan uhkaa.

Käräjäoikeus totesi, että asianomistajan kertomus jälkikäteisestä oirehtimisestaan oli sinänsä uskottavaa. Yleisen elämänkokemuksen mukaan tällaista ahdistusta voi tulla myös sellaisesta seksistä, johon nuori ajautuu vapaaehtoisesti, mutta päihtymyksestä ja ilman että kyse olisi rakastumisesta tai kiintymyksestä. On mahdollista, että jälkikäteen nuori haluaa nähdä tilanteen niin, ettei hän ole suostunut seksiin vapaaehtoisesti ja täyttää muistin aukkoja siihen viittaavilla ajatuksilla.

Oikeus ei pitänyt Annen kertomuksia ystävälleen, poliisille ja lääkärille uskottavina.

Oikeus tuli siihen lopputulokseen, että Annen kertomus oli todentuntuinen, muttei niin vakuuttava ja looginen, että sen perusteella Pete ja Sampsa voitaisiin tuomita seksuaalirikoksesta.

Syyte oli hylättävä, koska tapauksessa jäi varteenotettava epäily siitä, että Pete ja Sampsa olisivat uhanneet Annea väkivallalla tai että seksuaalinen kanssakäyminen olisi suoritettu muutoin pakottamalla.

Tapauksen käsittely jatkuu hovioikeudessa.

Äänestys

Vakuuttivatko oikeuden perustelut?

Kyllä

Ei

Vakuuttivatko oikeuden perustelut?

Kyllä 81%

Ei 19%

81%
19%
ääniä 7956 kpl

Äänestys

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä

Ei

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä 89%

Ei 11%

89%
11%
ääniä 6484 kpl

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme