Mainos
Mainos
suomalainen_avioero

Tuhannet avioparit eroavat vuosittain – mitä suomalaisille avioliitoille oikein tapahtuu?

Kunnes kuolema heidät erottaa. Tai sitten avioero. Tosiasia on, että avioliitto päättyy aina.

 

Viime vuosien tilastojen mukaan suomalaisen ensimmäinen avioliitto päättyy eroon 39 prosentin todennäköisyydellä, keskimäärin 10 avioliittovuoden jälkeen.

Avioeroprosessi etenee joka kerta lähestulkoon samalla kaavalla: pari kiikuttaa eropaperit käräjäoikeuteen, pohtii päätöstään kuuden kuukauden ajan, hakee lopullista eroa, jakaa omaisuuden ja sopii tai kiistelee lasten huoltajuudesta, mikäli lapsia on liiton aikana syntynyt.

Yhtäläisyydet eronneiden pariskuntien välillä jäävät kuitenkin siihen. Byrokratian ja paperityön taustalle kätkeytyy satoja tuhansia tarinoita, jotka kaikki eroavat toisistaan. Myös avioeron herättämät tunteet ovat henkilökohtaisia; siinä missä joku voi kokea surua, menetystä ja epätoivoa, joku toinen voi olla vain helpottunut tai nauttia jopa vapauden huumaavasta tunteesta. 

Vaikka avioerot käsitellään tuomioistuimessa, oikeus ei selvitä, minkä vuoksi eroa on haettu. Käytäntö säästää aikaa ja vaivaa, sillä avioeroihin perehtyneiden tutkijoiden mukaan myöskään eronneilla itsellään ei ole aina käsitystä siitä, mikä lopulta rikkoi yleensä solmimisvaiheessa elämänmittaiseksi ajatellun liiton.

"Olin elänyt yksin jo vuosia"

Sini, 37, ei osaa sanoa hetkeä, jolloin hän ei ollut enää onnellinen avioliitossaan. Sen sijaan hetki, jolloin hän tajusi haluavansa avioeron, on kirkkaasti mielessä. 

– Olimme viettäneet lomaa koko perheen kanssa. Kävimme tapahtumissa ja näimme ystäviämme, emme me riidelleet. Loman jälkeen iski kuitenkin tyhjyys – en ollut nauttinut mieheni seurasta lomalla, siinä hän oli lähinnä tullut mukana. Ja taas koittaisi sama arki, jota olimme eläneet yhdessä mutta yksin jo monen vuoden ajan.

Lapsia oli siunaantunut yksi, toisesta ei oikeastaan enää edes puhuttu. Eikä puhuttu oikeastaan mistään muustakaan. 

– Jotenkin siihen oli turtunut. Puhuimme muutamia sanoja työpäivistämme ja lapsemme tekemisistä. Välillä pohdimme, mitä kaupasta pitäisi ostaa. Nyt kun mietin asiaa, en muista muita puheenaiheita. Meillä ei ollut oikein mitään yhteistä, vaikka koko elämämme jaoimmekin. Jaoimme sängyn, mutta molemmat halusivat aina vaan nukahtaa nopeasti. En minä ainakaan edes ikävöinyt seksiä mieheni kanssa, oli ihanaa vaipua omiin ajatuksiin ja nopeasti uneen, Sini kertoo.

sitaatti_1

Mikä johtaa eroon?

Avioeroa edeltää usein monivaiheinen ja pitkään kytevä vaihe, joka kestää tavallisesti noin vuodesta kahteen, monesti huomattavasti kauemmin.

Joskus voi olla vaikea ymmärtää jälkikäteen, mikä antoi eroaikeille alkusysäyksen. Jopa eron ratkaisevin ja lopullinen syy voi jäädä hämärän peittoon.

– Prosessi alkaa, kun avioparin toinen osapuoli alkaa harkita eron mahdollisuutta, yleensä salassa toiselta. Normaalisti mikään yksittäinen asia ei ole avioeron syy, vaan jostain syystä kumppania alkaa katsella vähän toisin silmin ja huomio kiinnittyy hänessä ei-toivottaviin asioihin, Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen tutkimusprofessori Osmo Kontula kuvailee.

– Jossain vaiheessa alkaa tuntua, että ei ehkä ollutkaan hyvä ratkaisu elää tämän ihmisen kanssa yhdessä. Loppusuoralla esiin voi nousta laukaiseva tekijä, joka on muodollisesti sen lopullisen päätöksen taustalla. Kyse voi olla vaikka uskottomuudesta. Se ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen asia, hän jatkaa.

Kontula tutki yli 3000 keski-ikäisen miehen ja naisen suhteita Väestöliiton vuonna 2013 julkaisemassa Perhebarometri-tutkimuksessa. Tutkimukseen osallistui ihmisiä, jotka olivat solmineet avio- tai avoliiton vuonna 2005.

Selvityksessä todetaan, että useimmilla suomalaisilla meni tarkastelujakson aikana suhteellisen hyvin. Osalla suhde oli kuitenkin päättynyt erinäisistä syistä johtuen.

Avioerojen taustalla oli harvoin etenkään viihteessä avioliittojen tyypillisiksi kipukohdiksi esitettyjä rikkinäisen ihmissuhteen oireita, fyysistä väkivaltaa tai lapsettomuutta.

Muita eroon vaikuttaneita asioita olivat esimerkiksi liiallinen päihteiden käyttö, liikaa omia menemisiä rajoittava kumppani tai oma tai puolison vaikea sairaus, mutta nämä koettiin erojen kannalta vähemmän tärkeiksi koettuja.

Merkillepantavaa oli se, että parisuhteessa elävät kuitenkin ennakoivat edellä mainittuja asioita tärkeimmiksi syiksi mahdolliseen omaan eroonsa.

Todellisuus on kuitenkin monimutkaisempi. Tutkimukseen osallistuneiden ja avioliitostaan eronneiden lopulliset eron syyt olivat paljon kirjavampia ja vähäpätöisempiä, kuin he etukäteen osasivat arvioida.

"Kipinä puuttui silti"

Lopulta Sini keräsi rohkeutta ja sanoi miehelleen, että ehkä heidän pitäisi erota. Sinin toive ei tullut miehelle yllätyksenä, mutta pariskunta kokeili ensin keinoja vanhojen tunteiden herättämiseksi. 

– Kävimme elokuvissa ja kävelyillä ja yritimme jutella. Meillä oli ihan mukavaa, mutta kipinä puuttui silti. Vähän kuin olisi viettänyt aikaa hieman vieraaksi jääneen ystävän kanssa, hän kuvailee.

Pian pariskunta ajautui vanhoihin tapoihin. Mies avasi työpäivän jälkeen television tai tietokoneen, Sini uppoutui kännykkäänsä sohvalla ja viestitteli ystävilleen. Lapsenhoito jäi Sinin vastuulle, eikä yhteistä tekemistä oikein löytynyt.

Lopulta Sini alkoi etsiä omaa asuntoa. He laittoivat avioeron vireille ja muuttivat erilleen.

Tuoreen yhdysvaltalaisraportin mukaan eroja haetaan etenkin tammi- ja elokuussa. Tutkijoiden mukaan mukaan yksi syy elokuun eropiikille voi olla pettymys siitä, ettei puolisoiden välit toiveista huolimatta parantuneetkaan kesälomalla. Toinen syy eropiikkiin on amerikkalaistutkijoiden mukaan se, että elokuussa alkaa uusi kouluvuosi ja ikään kuin uusi elämä.

Asiaa Suomessa selvitti Helsingin Sanomat, jonka tietojen mukaan sama ilmiö pätee myös Helsingissä. Kuuden viime vuoden aikana eniten erohakemuksia on jätetty elokuussa ja tammikuussa. 

– Loma on aikaa, jolloin parisuhteen ongelmat nousevat pintaan, kiteyttää Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen HS:n haastattelussa.


Avioeroja on ollut aina

Avioliitoista noin puolet päättyy eroon. Näin on ollut jo yli 20 vuotta. Aiemmin eronneiden parien osuus oli pienempi, mutta eroja on kuitenkin otettu ainakin niin kauan, kun historiaa on kirjoitettu. Voi olla, että kyseessä on yhtä vanha ilmiö kuin avioliittokin.

Suomessa avioeroja on tilastoitu vasta vajaat 140 vuotta. Tällä hetkellä Tilastokeskuksen julkisesti jaossa olevat tiedot yltävät vuoteen 1878 saakka, jolloin avioeroja kirjattiin 64. Tänä päivänä avioeron ottaa noin 14 000 paria vuosittain.

Avioerojen yleistyminen on yhdistetty länsimaissa laajempaan kulttuuriseen muutokseen, jota on kutsuttu kulttuurivallankumoukseksi.

Perinteinen perhemalli alkoi muuttua 1900-luvun jälkipuoliskolla, jolloin myös asenneilmasto muuttui avioeroille suotuisammaksi. Pyhän avioliiton purkamattomuutta ylläpitäneiden uskonnollisten arvojen sitovuus ja vaikutus heikkeni. Samaan aikaan puolisoiden taloudellinen riippuvuus toisistaan väheni ja avioero tuli lainsäädännöllisesti helpommaksi.

Suomessa avioeroja helpottanut lainsäädännön muutos ajoittui 1980-luvun loppuun.

– 80-luvulla avioliittolakiin tehdyt muutokset yksinkertaistivat eron ottamista ja mahdollistivat sen, että avioparin toinen osapuoli voi hakea eroa yksin. Oikeuskäsittely yksinkertaistui silloin suuresti, Kontula kertoo.

Tuolloin myös erojen määrä kohosi aiempaa korkeammalle tasolle. Vuosina 1989, 1995 ja 1999 otettiin yli 14 000 avioeroa, kun luku oli pysytellyt alle 10 000:ssa miltei koko 1980-luvun.

Vuonna 1990 ensimmäistä kertaa avioliitossa olevien henkilöiden erot tekivät yhteensä 80 prosenttia kaikista avioeroista. Tällä hetkellä luku on noin kymmenen prosenttiyksikköä pienempi.

Kontulan mukaan kehitys selittyy sillä, että lakimuutos kaivoi monissa perheissä vuosia kyteneet ongelmat pintaan. Kun eroamisesta tuli helpompaa, tilaisuuteen myös tartuttiin.

– 90-luvun alussa erosi erityinen ryhmä verrattuna nykypäivään. Tuolloin eroajien joukko valikoitui eri tavalla. Siinä pääsi purkautumaan eroamisen paineet, jotka olivat kertyneet vuosien varrella jo aiemmin.

Usein päätös noin 40-vuotiaana

Viime vuosien tilastojen mukaan suomalaisen ensimmäinen avioliitto päättyy eroon 39 prosentin todennäköisyydellä, keskimäärin 10 avioliittovuoden jälkeen.

Ensimmäisestä avioliitostaan eroavat naiset ovat keski-iältään noin 40 vuoden ikäisiä, kun avioliitto päättyy. Miesten vastaava keski-ikä on noin 43 vuotta.

Parisuhdekouluttaja ja tietokirjailija Marianna Stolbow arvioi keväällä MTV:n haastattelussa, että ilmiö saattaa olla yhteydessä niin sanottuun ”keski-iän kriisiin”.

– Näen työssäni konkreettisesti, että se päätös tulee ehkä noin siinä 40 vuoden iässä. On varmaan kyse siitä ajatuksesta, että puolet elämästä on eletty ja puolet on vielä jäljellä. Minkä sävyiseksi haluan loppuelämäni [muotoutuvan]? Toisaalta on kyse myös siitä, että omia toiveita arjen ja elämän suhteen ei pysty siinä vaiheessa enää piilottamaan.

Stolbown mukaan 40 ikävuoden rajapyykki herättää monet pohtimaan sitä, mikä tekisi heidät onnellisemmaksi.

– Silloin ihminen on usein valmis rakentamaan uuden illuusion siitä, että jos vaihdan tuon ihmisen toiseen, elämäni muuttuu onnelliseksi.

Kaikki eivät ehdi elää avioelämää kymmentä vuotta ennen eropäätöstä. Tilastokeskuksen tietojen mukaan avioeron riski on ollut huipussaan kolmantena avioliittovuotena jo lähes kahden vuosikymmenen ajan.

avioero

"Vaihtoehtoina vaatimaton avioliitto vai yksinäisyys?"

Aluksi Sini nautti omasta rauhasta. Oma koti toi rauhaa ajatella asioita. Lapsen hoitaminen yksin ei haitannut, kun sai toimia omien rutiinien mukaan. Kun lapsi oli isällään, tuntui vapaus suorastaan ihmeelliseltä – oli mahdollista nähdä kavereita tai loikoilla sohvalla ilman paineita kotitöistä.

– Välit mieheeni pysyivät aluksi hyvinä. Vaihdoimme kuulumisia ja pystyimme sopimaan lapsen hoitoon liittyvät asiat keskenämme, työkiireiden ja muiden menojen mukaan.

Tilanne muuttui kuitenkin muutamien kuukausien jälkeen, kun molemmille alkoi tulla omia menoja. Lisäksi avioeron jälkeen molemmat alkoivat seurustella tahoillaan.

– Ei mitään vakavaa, mutta kyllä sitä kaipasi toista ihmistä jakamaan arkea. Jotkut suhteet olivat hyvin pinnallisia, varsinkin jos kumppani oli nuorempi, mutta noin 40-vuotiaiden kanssa asiat tuntuivat etenevän vähän liiankin nopeasti. Usein tällä kumppanilla oli myös omia lapsia ja kiire asettua aloilleen. Ei näistä ole oikein mitään tullut.

Sini kertoo, että välillä hän on miettinyt myös paluuta yhteen ex-miehensä kanssa.

– Vaikkei meillä ollut intohimoa, ei meillä ollut myöskään riitoja. Yksinäisinä hetkinä miettii, että olisiko vähän vaatimattomampi suhde sittenkin parempi kuin jäädä yksin tai yrittää etsiä uutta kumppania yli 40-vuotiaana. En ole ihan kokonaan luopunut edes vauvahaaveista, hän paljastaa.


Rakkaussuhteet toivat pika-avioliitot

Jopa noin prosentti kaikista avioliitoista päättyy alle vuoden sisään liiton alkamisesta. Jotta avioeroprosessiin kuuluva kuuden kuukauden harkinta-aika ehtisi täyttyä alle vuodessa, eropaperit tulee kiikuttaa käräjäoikeuteen viimeistään jo puoli vuotta häiden jälkeen. 

Vuonna 2014 kirjattiin yhteensä 138 alle vuoden kestänyttä avioliittoa. Alle vuoden liittoja on ollut vuodesta 2003 vuoteen 2014 noin 110-160 vuosittain. Määrä on noin prosentti kaikista eroon päättyneistä avioliitoista.

Kontulan mukaan pika-avioliitto on nykyaikainen ilmiö, joka liittyy laajempaan villitykseen: niin sanottujen rakkaussuhteiden yleistymiseen. Tilanne oli täysin toinen vielä viime vuosisadan puolivälissä.

– Se on ehdottomasti yleisempää nykypäivänä kuin vielä esimerkiksi 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin avioituminen oli niin suunnitelmallista, että naisista yli puolet meni naimisiin ensimmäisen seksikumppaninsa kanssa.

– Suhteen solmiminen harkittiin hyvin tarkkaan ja tavoitteena oli pitkäaikainen avioliitto, missä yleensä käytännössä onnistuttiinkin. Nykyään tunteilla on suurempi merkitys siihen, solmitaanko liitto tai päätetäänkö se. Jos tunne ei tunnu oikealta, sitten erotaan. Ennen se ei ollut ratkaisevaa.

Vaikka ajatus romanttisesta rakkaudesta avioliiton motiivina on kaunis, monesti tunteiden merkityksen korostuminen ilmenee hätiköityinä päätöksinä.

– Etenkin nuoret saattavat solmia avioliiton nopeasti hyvin vahvan tunteen vallassa. Se on romanttista ja se voi olla kiihottavaa, jännittävää ja vaikka mitä. Siinä vaiheessa ei kuitenkaan ole vielä ehditty tutustua kumppaniin. Tai ehkä on tutustuttu vain omaan positiiviseen mielikuvaan kumppanista.

Kun arki iskee päin kasvoja, pakahduttavan rakkauden ote sydämestä hellittää usein yhtä nopeasti kuin se siihen tarrautuikin.

Onko oma onnellisuuteni puolisoni vastuulla?

Psykologi ja parisuhdekouluttaja Kari Kiianmaa pitää juuri luottoa romanttiseen rakkauteen parisuhteita hajottavana voimana. Hänen mukaansa avioeroihin päädytään liian usein tilanteessa, jossa tyytymättömyys suhteeseen kumpuaa sisältä päin.

– Kun tapaamme jonkin mukavan tai hienon ihmisen, odotamme, että hän tekee meidän onnelliseksi, kuten romanttiseen ajatteluun kuuluu. Sitten kun asiat eivät kuitenkaan mene toivotulla tavalla, ajatellaan, että olen onneton, kun joudun olemaan kanssasi. Kuvitellaan, että toinen ihminen on oman onnen lähde. Se on ongelma.

Kiianmaan erityisesti henkisen kasvun paikat ovat avioliittojen kannalta vaikeita.

– Henkinen kasvu johtaa usein identiteettikriisiin ja sitä kautta joudutaan kyseenalaistamaan omaa elämää ja toteamaan, siihen ei olla tyytyväisiä. Useimmat erot näyttäisivät osuvan samaan saumaan. Sitä ei aina ehkä tiedosteta, että se oma tyytymättömyys johtuu normaalista tilasta. Jokaiselle tulee tällainen henkisen kasvun aika, jolloin on tehtävä muutoksia elämässään, jotta voisi olla tyytyväinen. Eroaminen parisuhteesta ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto.

Työelämä rasittaa avioliittoja

Muun muassa Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska ovat Euroopan avioerotilastoissa kärkisijoilla. Joissain arvioissa korkeaa eronneisuusastetta on pidetty jopa hyvinvointiyhteiskunnan tunnusmerkkinä.

Ruotsalaista avioerokehitystä selvittänyt Umeån yliopiston tutkija Glenn Sandström perustelee väitettä esimerkiksi sillä, että 1900-luvun alussa hyvätuloisissa ammateissa työskennelleiden erotilastot näyttivät samoilta kuin nykyään koko kansan keskuudessa.

Yhteiskunnallisen kehityksen myötä varallisuus on jakautunut tasaisemmin ja myös alempiin tuloluokkiin kuuluvien mahdollisuudet elää ilman puolisoa ovat parantuneet.

Kiianmaan mukaan kyse on yksinkertaistuksesta.

– Onhan siinä tietysti tilastollinen yhteys samalla tavalla kuin siinä, että jos kesällä syödään paljon jäätelöä niin silloin hukkuu paljon ihmisiä. Tulisi tarkastella vähän monimutkaisemmin, että mitä taloudellinen hyvinvointi tuottaa yhteiskunnallisesti.

Hän näkee, että juuri taloudellisen hyvinvoinnin ja yksilöllisen ajattelun lisääntyminen on vaikuttanut osaltaan siihen, että monet avioliitot epäonnistuvat. Länsimaalainen yksilöä korostava ajatusmalli raivaa tieltään joskus myös ihmissuhteet.

– Kun puhutaan itsekkyydestä, niin se voi johtaa henkilökohtaisen elämän ylivaltaan. Kun ihmiset innostuvat tähän taloudelliseen panostukseen, he maksavat siitä hinnan tekemällä paljon töitä. Samalla menetetään mahdollisuuksia hoitaa ihmissuhteita. Se on yhtälö, jossa aika moni asia vaikuttaa toiseen.

Myös Osmo Kontula arvioi työelämän rasittavan useita parisuhteita.

– Ihan keskeinen ja yksinkertainen asia nykypäivän erojen taustalla on yhteinen aika ja sen puute. Se liittyy elämäntapojen muuttumiseen, työelämän vaatimuksiin ja kaikkeen muuhun, mikä liittyy varsinkin lapsiperheisiin – on lasten kuljettamista harrastuksiin ja niin edelleen.

– Jos elämäntapa muuttuu sellaiseksi, että se syö parin yhteistä aikaa, se lisää mahdollisuutta, että eroja tulee entistä enemmän. Erityisesti naiset kokevat, että jos yhteistä aikaa ei ole riittävästi, suhteessa on jotain vialla. Ajatellaan, että ehkä kumppani ei enää rakastakaan ja aletaan nähdä niitä ongelmallisia asioita.

sitaatti_2

Ratkaisu, jota moni katuu

Vaikka yhtälö on monimutkainen, Kontula uskoo, että erojen määrää voitaisiin vähentää yksinkertaisinkin keinoin. Hänen mukaansa moni liitto kaatuu pelkästään kommunikaation puutteeseen.

– Eroja voisi olla paljon vähemmän, jos ihmiset kiinnittäisivät asiaan enemmän huomiota ja ottaisivat ongelmat omiin käsiinsä, keskustelisivat niistä, purkaisivat ne ja ilmaisisivat sen, mitä he toisiltaan edes haluavat, rakastavatko he toisiaan ja puhuisivat ylipäätään siitä, mitä se rakkaus edes on. Siinä olisi paljon puhumista, joka voisi avata lukkiutuneita tilanteita.

Kommunikaation parantamiseen olisi syytä esimerkiksi siksi, että suuri osa Kontulan toteuttamaan Perhebarometri-tutkimukseen osallistuneista ja avioliittonsa päättäneistä ihmisistä katui päätöstään.

– Eronneista ihmisistä muistaakseni noin kolmasosa oli jälkikäteen sitä mieltä, että ero tapahtui liian helposti. Näkökulma asiaan muuttuu ajan myötä, ja sitä alkaa arvioida uudella tavalla. Kyllä se on ratkaisu, jota monet katuvat.

Aina keskusteleminen ei kuitenkaan ratkaise suhteen perustavanlaatuisia ongelmia. Joskus ongelmat voivat olla niin vaikeita, ettei niistä edes kannata ryhtyä selvittelemään puhumalla.

– Toisaalta monet ovat onnellisia ja helpottuneita siitä, että eropäätös tuli tehtyä ja että se elämänvaihe on ohi. Tämäkin on sellainen asia, jota ei voi yleistää, vaan kyse on yksilöllisestä kokemuksesta riippuen siitä, millainen eroa edeltävä suhde ja eroprosessi oli, kuinka kauan suhde kesti ja millaisia hyviä asioita siihen liittyi, Kontula listaa.


Miten käy lapsille avioeron jälkeen?

”Mutta ajatelkaa lapsia” on argumentti, johon avioeroa pohtivat vanhemmat törmäävät tämän tästä. Moni patistelee pariskuntia laittamaan lapsen edun oman etunsa edelle. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Julkisessa keskustelussa avioero nähdään milloin uhkana lapsen kehitykselle, milloin väylänä parempaan elämään.

Vuoden 2014 avioeroperheissä lähes kuudessa kymmenestä oli kyseessä olevan avioliiton aikana syntyneitä lapsia. Vihkipäivän jälkeen syntyneitä lapsia oli keskimäärin hieman alle 2. Keskimääräinen lapsiluku kasvaa, kun otetaan huomioon naisen kaikki lapset riippumatta vihkipäivästä. Siis käytännössä myös avioliittoa ennen syntyneet lapset. Tällöin keskimääräinen lapsiluku on 2,3.

Aina ei ole selvää, miten tilanteessa tulisi todella toimia. Edes tutkijoilla ei ole yksiselitteisiä vastauksia siihen, millainen ratkaisu on lapsen kannalta paras.

Aihetta koko Euroopan tasolla tutkinut yliopistonlehtori Juho Härkönen Tukholman yliopistosta painottaa, että kyse on jälleen monimutkaisesta ja -sävyisestä kysymyksestä, johon liittyy vähän yleispäteviä säännönmukaisuuksia, mutta paljon latautuneita mielipiteitä.

– Kun olen käynyt esittämässä tutkimuksiani tai selvityksiäni, monesti yleisössä on ihmisiä, jotka tietävät aivan varmaksi, että eroaminen on kamalan paha asia lapsen kannalta ja heitä, jotka tietävät asian olevan aivan varmasti päinvastoin. On kuitenkin vaikea antaa yksiselitteistä näkemystä, että avioero olisi lasten kannalta aina hyvä tai huono asia.

Härkösen mukaan asiasta tiedetään tutkijoiden keskuudessa kuitenkin sen verran, että eroperheiden lapset pärjäävät keskimäärin monessa mielessä huonommin kuin lapset, joiden vanhemmat eivät ole eronneet.

– Ero ei huimaa päätä, mutta sellainen kuitenkin löytyy, jos katsotaan esimerkiksi koulutuloksia, kouluttautumista yleensä ja psykologista hyvinvointia. Samaan aikaan kuitenkin keskustellaan siitä, johtuvatko erot avioerosta vai jostain muusta. Olisivatko nämä lapset pärjänneet huonommin joka tapauksessa?

Vuonna 2014 avioeroon päättyneisiin liittoihin oli syntynyt kaikkiaan 15 100 lasta. Vuosittain vanhempiensa avioeron kokeneiden lasten määrä on tätä suurempi, sillä luvusta puuttuvat kummankin puolison aiemmista avioliitoista syntyneistä lapsista ne, jotka asuivat äitinsä tai isänsä luona. Lisäksi luvusta puuttuvat myös eronneelle parille ennen avioliittoa syntyneet lapset.” (Tilastokeskus, Väestönmuutokset 2014 -julkaisu.)

–On myös lapsia, jotka voivat eron jälkeen paremmin kuin ennen eroa. Huonommin voivien ryhmä on kuitenkin suurempi kuin erosta hyötyvien ryhmä. Se vaikuttaa siihen, miltä keskiarvo näyttää.Suurin osa lapsista pärjää eron jälkeen hyvin. Eron vaikutukset jäävät tavallisesti pieniksi etenkin pitkällä aikavälillä tarkasteltuna.

Sapluunamallia siitä, miten lapset reagoivat vanhempiensa eroon, ei ole olemassa. Ei ole tavatonta, että esimerkiksi saman perheen sisarukset reagoivat asiaan eri tavoin.

– Kärjistyneissä ääritapauksissa, joissa perheessä ilmenee esimerkiksi pitkittynyttä perheväkivaltaa tai vakavaa henkistä pahoinvointia, eroaminen on varmasti järkevä ratkaisu ja hyväksi kaikille. Se on mielestäni aika selkeää. Jos ero tulee lapsille yllättäen, eikä heillä ole mitään käsitystä sen syistä, sillä voi olla herkemmin negatiivisia vaikutuksia. Se on kuitenkin aika tilanneriippuvaista, Härkönen sanoo.

– Vaikka se onkin aika klisee, niin Anna Kareninan alku pätee tähän melko hyvin – kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme