Mainos
Mainos

1996 yli 4 500 huumetakavarikkoa

Huumerikosten määrä on kasvanut. Poliisin ja tullin tilastot osoittavat, että viime vuonna rikosilmoituksia kirjattiin lähes 5 800 eli miltei puolet enemmän kuin vuotta aiemmin. Keskusrikospoliisin mukaan huumeita takavarikoitiin viime vuonna runsaat 4 500 eli nousua oli liki puolet.

Edelleen eniten poliisin haaviin jäi hasista, vaikkakin edellisvuotta jonkin verran vähemmän. Heroiinin takavarikot putosivat selvästi, kun taas esimerkiksi amfetamiinin määrä kasvoi.

Syylliseksi epäiltyjen osuus kohosi vuodesta 1995 yli 50 prosenttia. Valtaosa epäillyistä oli edelleen suomalaisia, mutta ulkomaalaisten osuus kasvoi. Suurin ulkomaalaisryhmä olivat virolaiset.

Syylliseksi epäiltyjen joukossa suhteellisesti eniten lisääntyi yli 41-vuotiaiden osuus. Heitä oli peräti 80 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Nuorten, 15-18-vuotiaiden, osuus syylliseksi epäillyistä kasvoi liki 60 prosenttia.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme