Mainos
Mainos

612-soihtukulkue poltti nuotiota rauhanturvaajien muistomerkillä – "Mahdollisesti jopa hautausmaan häpäisy"

Hietaniemen hautausmaalla on paljastunut tänään eilisen 612-soihtukulkueen jäljiltä useita soihtujen jättämiä nuotioita, jotka ovat vaurioittaneet muistomerkkejä.

– Viime vuosina hautausmaalla ei ole ollut mitään häiriöitä. Pahin sotku ja isoin nuotio löytyi nyt YK:n rauhanturvaajien muistomerkistä. Emme ole vielä edes uskaltaneet ryhtyä siivoamaan muistomerkin maljaa, joka on täynnä palaneita soihtuja. Odotamme ylipuutarhurin ohjeita, ettemme vaurioita siivotessamme lisää muistomerkkiä, sanoo kappelintyönjohtaja Kalervo Mattila.

Rauhanturvaajien muistomerkissä on kolme osaa kallio, kivimalja ja tekstikivi. Malja, jossa soihtuja on poltettu, on spektroliittiä ja se sisältää ajatuksen, että rauhanturvaajat ovat arvokkaita kuten timantit.  

– Muistomerkki pystytettiin kymmenen vuotta sitten Suomen 50-vuotisen rauhanturvaamishistorian muistomerkiksi kuolleille suomalaisille rauhanturvaajille, valaisee Mattila.

Nuotioita myös sankariaukiolla

Mattilan mukaan kaksi muuta soihtunuotiota on löytynyt sankariaukiolta, jossa on myös marsalkka Mannerheimin hauta.

– Sankariaukion laatoituksella oli soihtunuotion jätökset, ja tämän lisäksi nuotio oli palanut sankariristin portaiden päällä. Näistä paikoista olemme jo soihdut siivonneet, mutta laatoituksella ja portaille jäi vielä nokijälkiä. En tiedä, saammeko kaikki jäljet puhdistettua pois, pohtii Mattila.

Mattilan mukaan poliisi ei ole tehnyt heille mitään ilmoitusta tapahtuneesta.

– Pohdimme nyt täällä tutkintapyynnön tekemistä poliisille. En osaa vielä sanoa, onko kyseessä ilkivalta vai jopa mahdollisesti hautausmaan häpäisy. Nyt mietimme myös sitä, että joudummeko palkkaamaan ensi vuonna omia vartijoita turvaamaan hautausmaata vai riittääkö poliiseja myös tänne valvomaan, miettii Mattila.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme