Mainos
Mainos

79 prosenttia suomalaisista maksaa veroja mielellään – luku noussut viime vuosina

Suomalaisten suhtautuminen verojen maksamiseen on muuttunut myönteisemmäksi, ilmenee Verohallinnon asennetutkimuksesta.

Verohallinnon elo–lokakuussa teettämän asennetutkimuksen mukaan 79 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista maksaa veronsa mielellään.

Luku on noussut neljässä vuodessa 10 prosenttiyksikköä.

Tutkimukseen vastaajista 96 prosenttia pitää verojen keräämistä tärkeänä, koska siten voidaan ylläpitää hyvinvointivaltiota. Vastaajista 93 prosenttia kertoo maksavansa verot ja mätkyt ajallaan.

Myös asenteet veronkiertoa kohtaan ovat kiristyneet. 

Tutkimuksen teki Verohallinnon toimeksiannosta IROResearch.

Tutkimuksessa haastateltiin 1 000 vastaajaa tietokoneohjatuin puhelinhaastatteluin elo–lokakuussa 2017. Vastaajat olivat 15–74-vuotiaita. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot