Mainos
Mainos

Äänestä: Mikä on Suomen kaunein torikuusi?

Torille kannettava, valtava valoin koristeltu joulukuusi aloittaa virallisesti joulun odotuksen monessa kaupungissa. Kuusien taustalta löytyy myös monenmoisia tarinoita; yleensä kuusen antaminen kaupungin käyttöön koetaan kunnia-asiana. 

MTV Uutiset kokosi suurien kaupunkien joulukuusista kuvat sivuilleen. Mikä mielestäsi on näistä kahdeksasta kaikkein kaunein? Äänestä alla!

Äänestää voi 23.12. saakka, ja voittaja julkistetaan MTV Uutisten sivuilla jouluaattona. 

1. Helsinki

Tänä vuonna Helsingin kaupunki on saanut kuusensa lahjoituksena omakotitalon pihasta Vantaan Itä-Hakkilasta. Kuusi haettiin samasta pihasta myös viime vuonna. 

2. Turku

Turun tuomiokirkon joulukuusi on tänä vuonna saatu Tryykin tilalta Nousiaisista. Kuusi on 22 metriä pitkä, 65 vuotta vanha ja painaa neljä tonnia. 

Tilan isäntä Jyrki Ristimäki kertoo, että kuusi kasvoi niin lähellä rakennuksia, että se olisi joka tapauksessa jouduttu luultavasti kaatamaan. Kuusessa on 716-led-valoa, ja valojen määrää lisätään joka vuosi yhdellä.

3. Tampere

Tampereen keskustorilla tönöttävä joulukuusi on parikymmentä metriä korkea. Aamulehden mukaan kuusi on tänä vuonna haettu Vehmaisten ja Holvastin suunnalta, josta kaupunki sai sen lahjoituksena. 

4. Oulu

Oulun kaupungintalon pihassa oleva joulukuusi sai tänä vuonna ylleen kaupunkilaisten tekemän koristeen. 

5. Jyväskylä 

Jyväskylässä on tänä vuonna tiettävästi maan korkein joulukuusi. Ylen mukaan sillä on korkeutta yli 25 metriä. 

6. Kuopio

Kuopiossa kaupungin joulukuusi on pystytetty kuusi perinteisin menoin torille. Torikuusi hankittiin Savilahdesta entisen asevarikon alueelta, kertoo Savon Sanomat

7. Vaasa

Vaasassa kaupungin joulukuusi on laitettu hotellien eteen. Vaasan tämän vuoden kuusi tulee Gerbystä. 

– Kyseessä on iso kuusi, jonka asukkaat halusivat poistaa pihastaan. Tästä pihakuusesta tulee tämän vuoden komea joulukuusemme, kertoo vastaava puutarhuri Kaj-Erik Grandell Vaasan kaupungilta.

8. Rovaniemi 

Pohjoisin mukana oleva kuusemme on Rovaniemeltä. 

Mikä on Suomen kaunein torikuusi?

  • Helsinki

    3.47% (883 kpl)

  • Turku

    22.22% (5646 kpl)

  • Tampere

    12.45% (3165 kpl)

  • Oulu

    12.92% (3282 kpl)

  • Jyväskylä

    2.07% (527 kpl)

  • Kuopio

    23.56% (5987 kpl)

  • Vaasa

    9.39% (2387 kpl)

  • Rovaniemi

    13.91% (3535 kpl)

Jos äänestys ei näy sovelluksessa, tästä pääset jutun täysversioon.

Joulukuusia on luonnollisesti lähes joka kaupungissa ja kunnassa. Voit lähettää kuvan oman rakkaan kaupunkisi kuusesta esimerkiksi Facebook-keskustelumme kommenttikenttään! 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme