Mainos
Mainos

Aho pitää kansan tukea Emu-ehtona

Keskustan puheenjohtajan Esko Ahon mielestä Suomen ei kannata mennä talous- ja rahaliittoon, jos kansan enemmistö ei sitä tue. Kyse ei ole Ahon mukaan pelkästään päätöksen hyväksyttävyydestä, vaan myös menestymisen edellytyksistä yhteisvaluutan oloissa.

Aho pitää kansan kannatusta muodollisia kriteerejä paljon olennaisempana ehtona. Aho syytti lauantaina keskustan puoluevaltuuskunnan kokouksessa Naantalissa hallitusta kansalaismielipiteen vähättelystä. Hänen mukaansa Lipposen hallitus ei ole edes yrittänyt hankkia Emuun menolle kansalaisten kannatusta. -Se uskoo, että eduskunnan enemmistön, työmarkkinajärjestöjen ja valtamedian tuki riittää, Aho huomautti.

-Kun kansalaisten enemmistö tästä huolimatta kaikissa mielipidemittauksissa asettuu vastustamaan Suomen liittymistä Emuun ensimmäisten joukossa, tulos joko vaietaan tai sanotaan, että väärin kysytty, Aho sanoi.

Keskustan puheenjohtaja vaati jälleen kerran neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämistä Emusta. Päätöksen ankkuroiminen kansan tahtoon ei hänen mielestään osoita poliittisten päättäjien heikkoutta vaan vahvuutta.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme