Mainos
Mainos

Ahtisaarelle Roosevelt-palkinto Namibia-työstä

Presidentti Martti Ahtisaarelle on myönnetty hollantilaisen Roosevelt-instituutin palkinto hänen työstään Namibian itsenäisyyden hyväksi sekä hänen välitystehtävästään Kosovossa.

Roosevelt-instituutti, jonka pääpaikka sijaitsee New Yorkissa, myöntää joka vuosi yhden pääpalkinnon ja neljä pienempää palkintoa henkilöille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet yksilöiden vapautta.

Instituutin johtajan Arend de Run mukaan kansainvälinen yhteisö tuntee Ahtisaaren lahjomattomuuden, välittäjän taidot ja voimakkaan luonteen.

Ahtisaari kertoi tulevaisuudensuunnitelmistaan

Martti Ahtisaari on valmis osallistumaan virkakautensa jälkeen erilaisiin kansalaiskeskusteluihin ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan tilaisuuksiin.

Ahtisaari kertoi tulevaisuudensuunnitelmistaan Liisa Jaakonsaaren johtamalle valiokunnalle. Jaakonsaari kertoi Ahtisaaren vaikuttaneen hyvin innostuneelta toimimaan tulevaisuudessa useissa kansainvälisissä järjestöissä ja säätiöissä.

Tapaamisessa keskusteltiin myös mm. EU-maiden moitteista Itävallan hallitusratkaisua kohtaan. Sekä presidentti että valiokunta pitivät asiaan puuttumista oikeina ratkaisuna.

Linnassa järjestetty tapaaminen oli viimeinen nykyisen presidentin kanssa.
(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme