Mainos
Mainos

Ahtisaaren kaivattu terveysraportti julki

Presidentti Martti Ahtisaarelle tehdyissä tutkimuksissa ei ole tullut ilmi ylipainon ja tuki- ja liikuntaelimistön kulumamuutosten lisäksi uusia, terveydentilaan tai suorituskykyyn vaikuttavia sairauksia tai löydöksiä. Tasavallan presidentin kanslia julkisti tänään yleislääketieteen ja anestesiologian erikoislääkärin Janne Reitalan laatiman lausunnon, joka perustui syksyn aikana tehtyihin tutkimuksiin.

Reitala viittaa aiempiin lausuntoihin, joiden mukaan Ahtisaaren polvinivelissä on todettu vaikea-asteisia kulumamuutoksia, jotka vaatinevat lähivuosina keinonivelleikkauksen.
-Leikkauksen ajankohtaa ei ole päätetty. Vähäisempiä kulumamuutoksia on todettu myös lonkissa ja lannerangassa, Reitala kertoo.
Reitala työskentelee HYKSissä. Hän on myös seurannut presidenttiä tämän matkoilla, kerrotaan sairaalasta.

Verenpainetauti lääkityksellä tasapainossa

Jo 1980-luvulla todettu verenpainetauti on edelleen beettasalpaajalääkityksellä hyvässä tasapainossa eikä ole aiheuttanut Reitalan mukaan havaittavia muutoksia sydämessä. Tehdyissä kaikututkimuksissa sydän on todettu rakenteeltaan ja toiminnaltaan normaaliksi. Suoritetussa rasituskokeessa ei havaittu viitteitä sepelvaltimotaudista.

-Maksa, munuaiset, haima sekä sappitiet on todettu rakenteiltaan normaaleiksi. Poikkeavuuksia ei ole havaittu myöskään sisäelimien toiminnassa, arvioidaan lausunnossa. Keuhkoissa ei ole todettu tulehduksellisia muutoksia eikä kasvaimia.

Korkeahkoa kolesterolitasoa lukuunottamatta suoritetuissa laboratorioanalyyseissä ei todettu Reitalan mukaan poikkeavaa. Lausunto laadittiin presidentti Ahtisaaren lokakuussa 1998 antaman valtuutuksen perusteella ja hänen omasta pyynnöstään. Terveydentilan selvittämiseen osallistui Reitalan lisäksi ortopedian, kardiologian ja radiologian erikoislääkäreitä.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme