Mainos
Mainos

Ahtisaari: Carter ansaitsee Nobelin

Presidentti Martti Ahtisaaren mielestä Nobelin rauhanpalkinnon saanut Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter ansaitsee tunnustuksen hyvin.

-Hän on tehnyt erittäin arvokasta työtä jo presidenttinä, jolloin olin hänen kanssaan yhteistyössä, ja vielä vaan parantanut vauhtia, kun jäi eläkkeelle, Ahtisaari sanoi.

Hän kommentoi Nobel-ratkaisua vähemmistökieliseminaarin yhteydessä Helsingissä. Ahtisaari piti ratkaisua kuitenkin jossain määrin yllättävänä, sillä aiemmin rauhanpalkinto on myönnetty joko jollekin järjestölle tai YK:lle ja sen pääsihteerille yhdessä, YK:n pakolaiskomissaarille tai sitten jonkin konfliktin osapuolelle.

-Tällaiselle yleiselle hyväntekijälle, niin kuin Carter on, palkintoa ei ole myönnetty. Siinä mielessä tämä on hyvin mielenkiintoinen poikkeus vanhasta linjasta.

Ahtisaari oli itsekin presidenttikautensa jälkeen toissa ja viime vuonna yhtenä ehdokkaana rauhanpalkinnon saajaksi. Palkinnon myöntämistä hänelle perusteltiin mm. hänen panoksellaan Kosovon sodan lopettamiseksi.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme