Mainos
Mainos

Ahtisaari Itä- ja Länsi-Savossa: Ääriliikkeitä vastustettava

Presidentti Martti Ahtisaaren mukaan poliittisia, isänmaallisia ja uskonnollisia ääriliikkeitä täytyy nyt vastustaa äänekkäästi. Ahtisaari sanoo Itä-Savo- ja Länsi-Savo -lehtien haastattelussa, että Norjan traagisten tapahtumien takia hyvien ja suvaitsevaisten ihmisten pitää nyt rohkaista mielensä.

Ahtisaaren mielestä suurin ongelma on suvaitsevaisen enemmistön vaikeneminen. Presidentin mukaan sekä ääri-isänmaalliset että äärioikeistolaiset ryhmät ovat vahvistuneet viime vuosina Euroopassa.

Ääriliikkeiden mielipiteitä ei ole vastustettu kovin äänekkäästi.

Ahtisaaren mukaan on selvää, että Oslossa toissapäivänä räjähtänyt pommi oli suunnattu Norjan pääministeriä vastaan.

– Onneksi hän ei ollut työhuoneellaan. Jos hän olisi ollut, olisi hän minun käsittääkseni kuollut, presidentti sanoo haastattelussa.

Ahtisaari kertoo seuranneensa Norjan tapahtumia järkyttyneenä. Hän on esittänyt syvät osanottonsa norjalaisille ystävilleen.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme