Mainos
Mainos

Ahtisaari: Kosovon kriisi vavisuttaa Euroopan turvallisuutta

Presidentti Martti Ahtisaaren mukaan Kosovon vakava kriisi vavisuttaa Euroopan turvallisuutta. Hän tähdensi Turussa Eurooppa-päivän kunniaksi pitämässään puheessa tänään, että mm. EU:n on nyt tehtävä kaikkensa, jotta kriisiin saadaan aikaiseksi neuvotteluratkaisu.

Ahtisaaren mukaan Jugoslavian johdolle on tehty selväksi, mitä sen tulee tehdä ratkaisun hyväksi.
-Ensi viikko tulee olemaan erittäin kriittinen. Suomi on näissä neuvonpidoissa yhä vastuullisemmassa asemassa, hän muistutti.

Kosovon selkkaus on Ahtisaaren mukaan vaikuttanut laajalti alueen muiden valtioiden taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin oloihin. Balkanin alueen jälleenrakennus tulee olemaan valtava urakka ja se vie kauan aikaa. Euroopan on myös kyettävä kantamaan keskeinen vastuu pakolaisongelman hoitamisessa.
-Suomalaiset ovat osoittaneet kiitettävää vastuuntuntoa, hän sanoi.

Ahtisaari muistutti myös, että Kosovosta paenneet albaanit ovat kokeneet saman kuin Karjalan evakot lähes kuusikymmentä vuotta sitten eli oman kodin menetyksen. Hän kertoi, että EU:n piirissä on esitetty ajatus Kaakkois-Euroopan vakauskonferenssista, jossa eri puolet laatisivat suunnitelman rauhan, ihmisoikeuksien ja demokratian vahvistamisesta alueella.
-Suomi tukee ajatusta konferenssista ja on valmis omalla puheenjohtajakaudellaan edistämään sitä määrätietoisesti, Ahtisaari sanoi.

Ahtisaaren mukaan toukokuun alussa voimaan tullut Amsterdamin sopimus antaa EU:lle entistä paremmat mahdollisuudet humanitaariseen ja pelastusapuun, rauhanturvaamiseen ja viime kädessä rauhan palauttamiseen.
-Suomi on Ruotsin kanssa yhdessä korostanut juuri unionin kriisinhallintakyvyn merkitystä ja tehnyt siitä useita ehdotuksia, hän muistutti.

Amsterdamin sopimuksen myötä EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kehitetään perustamalla ulkopolitiikan korkean edustajan tehtävä sekä suunnittelu- ja varhaisvaroitusyksikkö.
-Suomi asettaa kesäkuussa Kölnissä valittavalle korkealle edustajalle suuret vaatimukset. Hänen toimintaansa kohdistuu huomattavia odotuksia, Ahtisaari sanoi.

Komissioon uusi työnjako

Ahtisaaren mukaan Suomella on edessään mittava työsarka, kun siitä heinäkuussa tulee ensimmäistä kertaa EU:n puheenjohtajamaa. Balkan ja Venäjä ovat keskeisiä aiheita, niin myös maailmankaupan vapauttamisesta alkava uusi neuvottelukierros Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa. Myös Amsterdamin sopimuksen toimeenpano ja EU:n rakenteiden uudistaminen vaativat Suomelta määrätietoista otetta.

Erityisesti Ahtisaari kiinnitti huomiota EU:n komission eroon, joka hänen mielestään on tuonut entistä selvemmin esiin hallinnollisten muutosten tarpeen. Komission toimintaa tulisi hänen mukaansa tehostaa varsinkin ulkosuhteiden ja resurssihallinnon osalta. Ahtisaari ehdotti puheessaan uutta järjestelmää, jossa komission puheenjohtajan tukena toimisi kaksi laajemmista kokonaisuuksista eli ulkosuhteista ja resurssihallinnosta vastaavaa varapuheenjohtajaa. He yhdessä asianomaisten sektorien vastaavien komission jäsenten kanssa muodostaisivat selkeän tiimin.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme