Mainos
Mainos

Ahtisaari torjui vallan keskittämisen

Presidentti Martti Ahtisaari on torjunut ajatuksen vallan keskittämisestä EU:ssa kolmelle suurimmalle jäsenvaltiolle.

Italian valtiovierailulla puhuneen Ahtisaaren mukaan ehdotus voisi johtaa kielteisiin reaktioihin pienissä jäsenvaltioissa.

Ehdotuksessa pienet jäsenmaat menettäisivät veto-oikeuden EU:n päätöksiin.

Ahtisaari torjui myös Nato-spekulointia. Suomi aikoo tiivistää yhteistyötään Naton kanssa rauhankumppanuusohjelman puitteissa. Presidentti Ahtisaaren mukaan Suomella on rauhaturvaajamaana paljon annettavaa sillä alueella. Sen sijaan Natoon liittyminen ei Ahtisaaren mielestä parantaisi Suomen eikä Euroopan turvallisuutta.

Presidentin ja pääministeri Romano Prodin keskusteluissa olivat vahvasti esillä EU:n hallitusten väliseen konferenssiin liittyvät asiat. Presidentti Ahtisaari haki tukea Itämeren alueen yhteistyölle. -Olemme tukeneet hyvin aktiivisesti EU:n Välimeri-politiikkaa. Olemme kiitollisia kaikesta tuesta, jonka saamme Itämeren-yhteistyölle EU:n piirissä, hän sanoi.

Pääministeri Prodi puhui tiedotustilaisuudessa pyörein sanakääntein Euroopasta, jossa sekä pohjoinen että etelä ovat harmonisesti edustettuina. Molemmat päämiehet kehuivat Suomen ja Italian suhteiden ongelmattomuutta. Prodi tosin leukaili, että Suomi saattaisi tietysti tukea Italian yritystä saada olympialaiset Roomaan. Kaupunki havittelee kisoja vuodeksi 2004.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme