Mainos
Mainos

Ahtisaari tukee Suomista Bosnian-lähettilääksi

Presidentti Martti Ahtisaari ilmaisi Suomen tuen pääjohtaja Ilkka Suomisen ehdokkuudelle uudeksi EU:n Bosnia-lähettilääksi eilen.

Presidentin mukaan Suominen on myös antanut suostumuksensa tehtävään.
-Emme me lähde esittämään kenenkään nimeä ilman tämän suostumusta, Ahtisaari kertoi paluulennolla Tansaniasta Suomeen.

Tehtävään on ollut esillä useita nimiä.
-Ilkka Suominen kuitenkin tunnetaan Euroopassa varsin hyvin, Ahtisaari huomautti.

Nykyinen Bosnia-lähettiläs Carl Bildt ilmoitti joulukuussa, ettei hän enää jatka lähettiläänä. Bildt on kertonut lopettavansa tehtävässä kesällä.

Ahtisaari luonnehti Bosnia-tehtävää hyvin rankaksi; lähettilään työtä ei pystyisi hoitamaan yhtä aikaa Alkon pääjohtajuuden kanssa.

Presidentti muistutti, että kansainvälisiä tehtäviä on koko ajan avoinna. Hän kertoi juuri lähettäneensä YK:n pääsihteerille Kofi Annanille kirjeen, jossa hän oli toivonut myös suomalaisten saavan korkeita virkoja. Kirjeessä ei tarkemmin nimetty tehtäviä tai henkilöitä.
-Aina välillä täytyy muistuttaa, että Suomikin on olemassa.

Lähiaikoina esiin tullee joka tapauksessa ainakin YK:n ihmisoikeusedustajan nimitys. Toistaiseksi on auki, mistä maanosasta uusi edustaja valitaan.

Ahtisaari päätti eilen viikon mittaisen matkansa Etelä-Afrikassa ja Tansaniassa. 12-tuntisen paluulennon Dar es Salaamista katkaisi lyhyt tekninen välilasku Luxorissa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme