Mainos
Mainos

Ahtisaari: Vuoden -99 alusta pidetään Emussa kiinni

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari katsoo, että Suomessa tulee Euroopan yhteisen rahan ja rahaliiton toteuttamisessa pitää kiinni sovitusta aikataulusta eli vuoden 1999 alusta. MTV3:n haastattelussa presidentti Ahtisaari piti myös viisaana varautumista tuohon aikatauluun.

Euroa ja Emua käsittävä prosessi tulee etenemään Ahtisaaren mukaan siten, että EU:n neuvosto tulee ensi keväänä päättämään ensinnäkin, mitkä ovat ne jäsenmaat, jotka täyttävät jäsenehdot. Hän mainitsi Suomen hallituksen ilmoittaneen jo, että hallitus tulee antamaan tiedonannon, jonka pohjalta eduskunnassa käydään keskustelu.

Perustuslakivaliokunta tulee aikanaan sitten katsomaan, miten tämä päätöksentekoprosessi tapahtuu.
-Me ilmoitimme yksipuolisella julistuksella aikanaan, että meillä hallitus ja eduskunta tulee tästä vielä tekemään erillisen päätöksen.

Tunnustusta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle

Noin kuukausi sitten pidetty suurvaltajohtajien huipputapaaminen on presidentin mielestä antanut lähinnä tunnustusta Suomen harjoittamalle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.

-Oli tavattoman tärkeää, että sekä presidentti Jeltsin että presidentti Clinton arvostavat Suomen ottamaa linjaa. Ehkä osittain siitä myös johtui, että he halusivat myös tulla pitämään tuon huippukokouksen tänne Suomeen.

Naton ja WEU:n suhteen presidentti Ahtisaari katsoi, että Suomi voi omista turvallisuuspoliittisista päätöksistään päättää aina itse ja oman harkintansa mukaan.
-Tällä hetkellä me emme ole pyrkimässä Natoon.

Presidentin mukaan päinvastoin tässä tilanteessa, jossa me nyt olemme, Suomen linjaa arvostetaan Euroopassa.

Komissaari EU:ssa Suomelle merkittävä

Ahtisaari sanoi olevansa pääministeri Paavo Lipposen kanssa aivan samaa mieltä, ettei Suomi halua luopua omasta komissaaristaan.
-Olemme siinä onnellisessa asemassa, että Suomen komissaari nauttii yleistä arvonantoa.

Presidentin mielestä siihen liittyy myös kansallisesti hyvin merkittävä seikka. Jos meillä ei olisi omaa komissaaria, EU tuntuisi Ahtisaaren käsityksen mukaan paljon kaukaisemmalta.
(STT)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme