Mainos
Mainos

Ahvenanmaan työllisyystilanne EU:n parhaita

EU:n tilastotoimiston Eurostatin tuoreimman vertailun mukaan työttömyys koetteli EU-maita hyvin eri tavalla. Viime huhtikuussa Luxemburgissa ja eräissä osissa Itävaltaa työttömiä oli reilut 3 prosenttia ja Espanjan Andalusiassa runsas 32 prosenttia. Ahvenanmaan työllisyystilanne on 11:nneksi paras.

Suomesta EU-alueiden parhaimmistoon ylsi Ahvenanmaa, jossa työttömiä oli viime huhtikuussa hieman vaille 5 prosenttia. Tällä se sijoittui 11:nneksi vähiten työttömiä olevien alueiden listalla.

Tilaston mukaan EU-alueen työttömien määrä nousi edellishuhtikuusta yli 0,5 miljoonalla. Työttömyysaste on nyt keskimäärin 10,9 prosenttia. Eniten työttömyys lisääntyi Korsikassa, ranskalaissaarella työttömien määrä nousi 7 prosenttiyksiköllä 21 prosenttiin.

Väli-Suomi kirii

Väli-Suomi kuuluu niiden viiden alueen joukkoon, joissa työttömien määrä vähentyi eniten. Tästä huolimatta alueella on selvästi enemmän työttömiä kuin EU:ssa keskimäärin: 2 prosenttiyksikön parannus laski työttömien määrän noin 16 prosenttiin.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme