Mainos
Mainos

Äidin hätähuuto HS:n mielipidepalstalla: Haimme turhaan apua psykoosiin sairastuneelle pojallemme – miksi pakkohoidon kynnys on niin korkea?

Imatran kolmoissurma on nostanut jälleen keskusteluun sen, miten läheisten pitäisi reagoida perheenjäsenen mielenterveysongelmiin. Nimimerkki "Äiti" kertoo Helsingin Sanomien mielipidesivuilla, miten perhe yritti saada apua psykoosiin sairastuneelle pojalle – turhaan.

– Uutislähetyksessä ministeri Paula Risikko sanoi, että läheisten tulisi reagoida poikkeavaan käyttäytymiseen. Haluan kertoa oman tarinamme, hän aloittaa. 

Poika sairastui psykoosiin puolitoista vuotta sitten. Äidin mukaan perhe huomasi sen heti: aiemmin kiltti ja rauhallinen poika käyttäytyi nyt aggressiivisesti. Apua haettiin eri tahoilta, mutta sitä ei saatu.

Sairaalaan päädyttiin viimein pahan raivokohtauksen jälkeen, poliisin ja ambulanssihenkilökunnan avustamana. Toiminta sairaalassa yllätti vanhemmat täysin.

– Kun psykiatri saapui, poika oli ehtinyt jo nukkua lepositeissään ja rauhoittunut sen verran, että pystyi kertomaan harhansa niin vakuuttavasti, että lääkärikin ne uskoi.

Diagnoosi kuului: poika on kunnossa, vanhemmat hieman vaikeita.

– Miten saattoi olla mahdollista, ettei mitään meidän vanhempien kertomaa uskottu eikä poikaa otettu tarkkailujaksolle sairaalaan?

Poika kertoi olleensa valmis tappamaan

Äidin mukaan vanhemmat jatkoivat avun hakemista eri tahoilta ja vastaus oli, että apua ei saa ennen kuin jotakin todella vakavaa sattuu.

Puoli vuotta kului, kunnes tämä kynnys ylittyi. Poika teki harhojen vallassa ryöstön ja hajotti autoja, äiti kirjoittaa. 

– Viimein hänet otettiin osastolle. Jälkeenpäin poika kertoi, että onneksi ketään ihmistä ei tuolloin tullut vastaan, sillä hän olisi ollut valmis tappamaan.

Äiti summaa mielipidekirjoituksen lopuksi, että pakkohoitoon ohjauksen kynnys on Suomessa aivan liian korkea.

Asiantuntija ei madaltaisi kynnystä pakkohoitoon, vaan kynnystä apuun

Äidin tarina on tuttu Mielenterveyden keskusliiton toiminnajohtajalle Olavi Sydänmaanlakalle.

– Tämä on oikeastaan juuri se meidän suurin ongelma. Ihminen ei ole riittävän sairas, jotta saisi apua. Tätä tarinaa kertovat meille myös monet mielenterveyskuntoutujat, sanoo Sydänmaanlakka.

Pakkohoidon kynnyksen madaltaminen ei ole kuitenkaan asiantuntijan mukaan ratkaisu ongelmaan.

– Kynnystä välittömän avun piiriin pitäisi madaltaa, ei niinkään kynnystä pakkohoitoon.

Sydänmaanlakan mukaan äidinkin tarinassa näkyvät suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän kompastuskivet, nimenomaan mielenterveyspuolella.

– Koko järjestelmä on rakentunut sellaiseksi, että esimerkiksi nuorisopsykiatriaan voi olla puolen vuoden jono. Jonottaessa moni sairastuu syvemmin ja kun vihdoin pääsee hoitoon, tapaus on jo niin vaikea, että se vaatii pitkäkestoista hoitoa.

Järjestelmä ruokkii itseään. Koska pitkäkestoiselle hoidolle on tarvetta, myös henkilökuntaa koulutetaan pitkäkestoiseen, vaativaan terapiaan.

– Tämä tarkoittaa että akuuttiin kriisiin ei ole enää voimavaroja edes kalenterissa. Kaikki henkilöstö on kiinni pitkäkestoisissa hoidoissa, summaa Sydänmaanlakka.

Olavi Sydänmaanlakka on kuitenkin toiveikas tulevaisuuden suhteen. Paljon parjattu sote-uudistus voi ratkaista perustavanlaatuisen ongelman.

– Kulttuurinen muutos voisi olla sote-uudistuksen jälkeen mahdollinen. Toivon, että meillä ei enää ajateltaisi, että täyttyvätkö esimerkiksi pakkohoidon kriteerit, vaan linjaus täytyy olla, että erikoissairaanhoidosta on siirrettävä painopistettä akuutin avun puolelle.

Viesti vanhemmille: haastakaa lapsenne maailma

Olavi Sydänmaanlakka painottaa, että vanhempien kannattaa pyytää apua pikemminkin liian aikaisin kuin liian myöhään. Ja ensimmäinen apu ei välttämättä ole ulkopuolinen apu.

– Meille kaikille vanhemmille on tuttua, että oma lapsi esimerkiksi nakuttaa vain tietokoneen ääressä. On aivan luonnollista viihtyä omissa oloissaan, mutta sitä pitää myös haastaa. 

Tämä on parhaimmillaan Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtajan mukaan pientä arkista "duunia".

– Haastetaan lapsen oma maailmaa, rikotaan sitä tarjoamalla sosiaalisia suhteita. Sillä estetään sellaisen oman maailman rakentuminen, jossa syntyy esimerkiksi oma moraalikoodisto, minkä mukaan jopa hirveät asiat ovat oikeutettuja, valottaa Sydänmaanlakka.

Pakkohoidon puolesta Sydänmaanlakka ei puhu siksikään, että se voi olla monelle hoitona väärä. Tämän hän on huomannut esimerkiksi joukkosurmauhkaajien kanssa työskennellessään.

– Heille ei auta pakkohoito tai tarkkailujakso, vaan päinvastoin se saattaa vahvistaa eristäytymisen tunnetta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme