Mainos
Mainos

AIDS ei tartu kaikkiin?

Pari prosenttia suomalaisista saattaa olla perimänsä vuoksi suojassa aidsilta. Kansanterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan hiv-tartunnalta suojaava geenivirhe on Suomessa hiukan yleisempi kuin muualla maailmassa.

Hiv-tartunnalta suojaava mutaatio havaittiin viime vuonna Yhdysvalloissa tehdyissä tutkimuksissa. Kansanterveyslaitoksen tutkija Mika Salminen kertoo tänään ilmestyneessä Aamulehdessä, että mutaatio on suomalaisilla pari kertaa yleisempi kuin muilla valkoihoisilla. Salminen on mukana ryhmässä, joka on tutkinut yli sadan suomalaisen näytteet.

Mutaation esiintyvyyden on todettu vaihtelevan eri puolilla maailmaa. Japanilaisilla ja afrikkalaisilla mutaatiota ei ole juuri lainkaan. Valkoihoisen väestön keskuudessa esiintyvyyden on arvioitu olevan prosentin luokkaa. Tiedot geenivirheen esiintyvyydestä eivät kuitenkaan ole vielä kattavia.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme