Mainos
Mainos

Ainakin muutama saanut HIV-infektion Thomasilta

Helsingin rikospoliisin tietoon on tullut jo muutama nainen, joka on saanut HIV-infektion Yhdysvaltain kansalaiselta, pitkään Suomessa asuneelta Steven Thomasilta. -He ovat HI-viruksen kantajia, ja keskimääräinen odotettu elinikä on yksitoista vuotta, kertoo rikoskomisario Terho Mäki.

HIV-vasta-ainetesteissä on käynyt monta kymmentä naista, ja tulokset tullevat ensi viikon alkupuolella. Helsingin rikospoliisi julkaisi tänään kuvan Thomasista, jolle luettiin viime torstaina syyte tapon yrityksestä Helsingin käräjäoikeudessa.

Mäki piti välttämättömänä kuvan julkaisemista, koska vaarana on, että kaikki Thomasin kanssa sukupuolikontaktissa olleet eivät tunne häntä nimeltä. Poliisi on saanut joitakin kymmeniä puhelinsoittoja naisilta, jotka ovat olleet Thomasin kanssa sukupuolikontaktissa.

Asian tutkinta lähti liikkeelle sen jälkeen, kun poliisin luo tuli yksi nainen tekemään rikosilmoituksen, jonka mukaan Thomas olisi tartuttanut häneen HI-viruksen. Ensimmäisen jutun käsittely jatkuu seuraavan kerran 23. tammikuuta. Mäen mukaan jokainen juttu käsitellään erikseen ja salaisina.

HI-viruksenkantaja ainakin neljä vuotta

On todennäköistä, että Steven Thomasilla, jonka kutsumanimi on Steve, on ollut useita kymmeniä sukupuolikontakteja viimeksi kuluneiden neljän vuoden aikana, jolloin hän ainakin on tiennyt olevansa HI-viruksen kantaja.

Poliisi epäilee, että osa uhreista ei tiedä Steven Thomasia tämän oikealla nimellä ja että he eivät tiedä saaneensa HIV-infektiota. Näin he saattavat tartuttaa tautiaan tietämättään eteenpäin.

Helsingin rikospoliisi pyytää kaikkia niitä henkilöitä, jotka ovat olleet Steven Thomasin kanssa suojaamattomassa sukupuolikontaktissa, ottamaan yhteyttä puhelinnumeroon 1895 310 klo 8-20 ja käymään HIV-vasta-ainetestissä. Yhteydenotot käsitellään luottamuksellisina.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme