Mainos
Mainos

Aittoniemi jätti keskustan eduskuntaryhmän

Kansanedustaja Sulo Aittoniemi erosi tänään keskustan eduskuntaryhmästä. Hän ilmoitti jatkavansa eduskuntatyötä omassa ryhmässään, jonka nimeksi tulee "alkiolainen keskustaryhmä".

Aittoniemi sanoi eronsa ainoaksi syyksi eduskuntaryhmän johdon menettelyn, kun ryhmän kokouksessa kolme viikkoa sitten valittiin ehdokasta eduskunnan puhemiehen vaaliin.

Eduskuntaryhmän piirissä yleinen käsitys tuntui olevan, että tämä olisi vain tekosyy. Aittoniemi ei edelliselläkään kaudella osallistunut ryhmän toimintaan.

Aittoniemen mielestä ryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen jätti kokouksessa ottamatta huomioon puheenvuoron, jossa häntä "aivan selkeästi ja seisaalleen nousten" ehdotettiin ryhmän ehdokkaaksi. Pekkarisen mukaan Aittoniemen nimi oli noussut esille keskustelun alkuvaiheissa, jolloin valittava menettelytapa ei ollut vielä selkiintynyt. Keskustelun kuluessa päädyttiin siihen, että puhemiesehdokkaaksi nimetään se henkilö, josta myöhemmin tulee varapuhemies.

-Avasin erikseen keskustelun vielä tästä. Kukaan ei esittänyt Sulo Aittoniemeä, Pekkarinen sanoi.

Aittoniemeä aiemmassa vaiheessa ehdottanut Lauri Oinonen oli tänään sitä mieltä, että puheenjohtajan menettelyssä ei tapahtunut virhettä.

-Jos olisin niin kokenut, olisin uudistanut esitykseni, hän sanoi. Keskustan ryhmä tarjosi puhemieheksi aluksi Esko Ahoa, mutta vaihtoi päivää myöhemmin ehdokkaaksi Sirkka-Liisa Anttilan.

Aittoniemi aikoo pysyä puolueessa

Aittoniemi kertoi, että hän aikoo pysyä edelleen keskustapuolueen jäsenenä. Puheenjohtaja Aho ei tänään pitänyt tällaista ratkaisua mahdottomana.

Aittoniemi oli äskeisissä vaaleissa keskustan ääniharavia. Hän keräsi Pirkanmaan vaalipiiristä runsaat 12000 ääntä. Värikkäänä ja puheliaana tunnettu Aittoniemi valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuonna 1987. Hän edusti silloin Suomen maaseudun puoluetta.

Hän eteni puolueessa eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi ja oli SMP:n presidenttiehdokkaana vuoden 1994 vaaleissa. Pian vaatimattomaan tulokseen päättyneiden vaalien jälkeen Aittoniemi loikkasi keskustan eduskuntaryhmään. Hieman myöhemmin hän otti myös keskustan jäsenkirjan.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme