Mainos

Aivotutkija-oikeudenkäynti alkaa

Tutkimusrahojen väärinkäytöstä epäillyn Turun yliopiston entisen neurologian professorin Urpo Rinteen oikeusjuttu alkaa maanantaina Turun käräjäoikeudessa. Osa oikeudenkäynnistä tapahtunee suljetuin ovin.

Syyttäjä, Kuopion kihlakunnansyyttäjä Jarmo Toivola vaatii Rinteelle rangaistusta mm. virassa tehdyistä törkeistä petoksista ja virka-aseman väärinkäyttämistä. Rinteen epäillään aiheuttaneen Turun yliopistolle 7,22 miljoonan euron (42,9 miljoonan markan) vahingot ohjaamalla 16:n lääketutkimuksen varoja omille tileilleen.

Vuosille 1981-1998 ajoittuvat tutkimukset olivat yliopiston ulkopuolisia maksullisia tilaustutkimuksia, jotka tehtiin pääasiassa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Syyttäjä arvioi myös, että Rinne on syyllistynyt myös törkeään veropetokseen salaamalla tulojaan verottajalta sekä törkeään petokseen ohjaamalla lähes 120 000 euron (noin 700 000 markan) lahjoitusvarat omille tileilleen. Rinne on kiistänyt syyllisyytensä.

Toivola epäilee, että osa jutusta käsitellään suljetuin ovin, sillä osa Rinteen tutkimuksia rahoittaneista lääketehtaista vaatii, että niitä koskevat kohdat on käsiteltävä salaisina.

Rinteen rahasotkujen tutkiminen alkoi sen jälkeen kun Kuopiossa oli paljastunut vanhemman ja nuoremman Paavo Riekkisen väärinkäytökset. Jarmo Toivola oli syyttäjänä myös Riekkisten oikeusjutuissa. Kuopion yliopistossa työskennelleet Paavo Riekkinen vanhempi ja nuorempi tuomittiin taannoin toinen kahden vuoden sekä toinen kahden vuoden ja kolmen kuukauden pituisiin vankeusrangaistuksiin.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot