Mainos
Mainos

Ajokelistä luvassa erittäin huono lähes koko maahan – runsas lumisade katkoo sähköjä pohjoisessa ja idässä

Lumisateet vaihtuivat yön aikana vesisateeksi Etelä-Suomessa. Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla on luvassa sankkoja lumisateita ja ajokelin ennustetaan olevan huono koko maassa.

Sivutiet ja kevyen liikenteen väylät ovat erittäin liukkaita lauhtumisen ja vesisateiden myötä maan eteläosissa ja lännessä. Syynä on yön aikana muuttunut säätila, jossa sankan lumisateen jälkeen rankkasateet ovat muuttaneet sataneen lumen jääksi. Huonosta ajokelistä varoitetaan erityisesti matalalla tieverkolla ja kevyen liikenteen väylillä.

Itä- ja Pohjois-Suomessa ennustetaan päivän aikana pyryttävän runsaasti. Lunta voi tulla jopa 20 senttimetriä. Säätilan vuoksi on myös syytä varautua sähkökatkoksiin. Sähkökatkoja voi tulla erityisesti Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa, mutta myös etelässä on syytä varautua mahdollisiin sähkökatkoihin.

– Puuskainen tuuli saattaa rannikoidenkin tuntumassa katkoa sähköjä, meteorologi Markus Mäntykannas kommentoi.

Viikonvaihteesta tulossa kylmä

Iltapäivällä etelässä ja Keski-Suomessa sää muuttuu poutaiseksi. Lounaisrannikolla aurinkokin tulee esille. Etelä- ja Keski-Suomessa on useita lämpöasteita, Pohjois-Pohjanmaalla sataa iltapäivällä vettä ja Lapissa sateet tulevat lumena.

Perjantaiksi sateiden ennustetaan väistyvän ja pohjoisessa on pakkasta, etelässä plussaa. Viikonloppuna sää alkaa jälleen pakastua ja viikonvaihteessa mahdolliset sateet voivat tulla lumena etelässäkin. Tulevasta viikosta ennustetaan tulevan jälleen kylmä ja pakkasasteita ennustetaan koko maahan.

Katso paikkakuntakohtainen sääennuste loppuviikon säästä!


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot