Mainos
Mainos

Akatemian huippuyksiköiksi 16 uutta ryhmää

Suomen Akatemian hallitus on valinnut 16 uutta tutkimuksen huippuyksikköä kaudeksi 2002-2007. Yksiköissä tutkitaan muun muassa miehen lisääntymisterveyttä, ympäristön terveysriskejä, verisuonitauteja ja diabetesta, älykkäitä radioita, ilmakehän koostumusta, aivojen toimintaa ja ihmismielen historiaa.

Akatemian erillisrahoitusta saavien huippuyksiköiden määrä kasvaa näin kaikkiaan neljäänkymmeneenkahteen. Tähänastisten 26 huippuyksikön kausi on puolivälissä ja jatkuu vuoteen 2005. Kuusivuotisia huippuyksikköohjelmia kulkee siis vastedes kaksi limittäin. Uudet yksiköt valittiin kaikkiaan 105 hakijan joukosta. Voitokkaista tutkimusyksiköistä, -ohjelmista ja -ryhmistä peräti seitsemän on kahden tai useamman yliopiston tai tutkimuslaitoksen yhteisiä. Edellisellä kierroksella yhteishankkeita tuli mukaan vain muutama.

Eniten "sijoituksia" keräsi tälläkin kertaa Helsingin yliopisto, joka on joko yksin tai yhtenä osapuolena mukana kaikkiaan yhdessätoista hankkeessa. Teknillinen korkeakoulu saa uutta huippuyksikkörahaa neljästä hankkeesta, Turun ja Kuopion yliopistot kahdesta hankkeesta. Åbo Akademi, Tampereen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Ilmatieteen laitos, Kansanterveyslaitos sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ovat kukin yhden uuden huippuyksikön isäntiä. Viime vuosina huippuyksikkörahan määrä on yksiköstä riippuen ollut miljoonasta muutamaan miljoonaan markkaan vuodessa.

(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme