Mainos
Mainos

AKT ei käsittele venäläisrekkojen lastia

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT pysäytti aamulla venäläisten rekka-autojen lastien käsittelyn suomalaisissa satamissa. Vuorokauden kestävä seisokki päättyy huomisaamuna kello 6.

Satamien ahtaajien toteuttama boikotti on vastatoimi suomalaisrekkojen ja niiden kuljettajien kohtelulle Venäjällä. Liitto syyttää, että kuljettajat joutuvat rajalla Venäjän tullin tehottomuuden vuoksi epäinhimillisiin oloihin jopa vuorokausien ajaksi. Lisäksi se paheksuu venäläisten viranomaisten mielivaltaista tapaa keksiä kuljettajien maksettavaksi erilaisia veroja ja maksuja.

AKT:n puheenjohtaja Kauko Lehikoinen (sd.) sanoi, että operaation ajoittuminen heti viikonlopun rajaruuhkien perään oli puhdas sattuma. Asiasta oli hänen mukaansa tehty päätös jo puolitoista viikkoa sitten.

Lehikoinen epäilee, että venäläisten toimien taustalla on kilpailu kuljetusmarkkinoista.
-Jos suomalaisilta kuljetuksilta viedään sen valtit eli täsmällisyys ja nopeus, niin vaikuttaahan se kilpailuasemaan, Lehikoinen sanoo.

Suomen ja Venäjän rajan yli kulkevasta rekkaliikenteestä on Lehikoisen mukaan hieman yli puolet venäläisten hoitamaa. Suomalaisten osuus on noin 40 prosenttia ja muilla noin 10 prosenttia.

AKT vetosi myös liikenneministeriöön, että se kiirehtisi ongelmien ratkaisua. Lehikoinen sanoi uskovansa, että ministeriön virkamiehet ovat tehneet parhaansa, mutta toivoi itse ministeriltä aktiivisempaa otetta.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme