Mainos

AKT:lle lisää lakkosakkoja

Työtuomioistuin on tuominnut AKT:n satamia ja kemikaalikuljetuksia koskevista lakoista sakkoja työrauhavelvollisuuden rikkomisesta.

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT joutuu maksamaan hyvityssakkoa 10 000 euroa ja Helsingin ahtaustyöntekijät 5000 euroa. Korvattavaksi tulee myös 600 euron oikeudenkäyntikulut.

Kanteen nosti Satamaoperaattorit ry, jonka jäsenyrityksen Finnsteve Oy:n 500 työntekijää aloittivat tukilakon eilen Helsingin Länsisatamassa ja Sompasaaressa.

ADR-Haanpään kemikaalikuljetukset pysäyttänyt AKT sekä yhdeksän sen ammattiosastoa tuomittiin yhteensä 35 000 euron sakkoihin. AKT:n osuus on 10 000 euroa. Ne joutuvat maksamaan Suomen Säiliöautoliitolle myös yhteensä 800 euron oikeudenkäyntikorvaukset.

ADR-Haanpää arvioi kanteessa työtaistelun aiheuttavan yhtiölle noin 75 000 euron suuruiset välittömät taloudelliset nettovahingot päivässä.

Yhtiö vastaa valtaosasta maamme paperi- ja selluteollisuuden kemikaalikuljetuksista. Työtuomioistuin on tuominnut AKT:n nyt neljä kertaa laittomiin lakkoihin.

Kolme aiempaa tuomiota mukaan lukien meneillään olevasta lakosta AKT:lle on kertynyt yhteensä 180 000 euron hyvityssakot. Seuraava kanne on työtuomioistuimen käsittelyssä maanantaina.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot