Mainos
Mainos

AL: Mieskansanedustaja ahdisteli Sanna Marinia viime vuoden Linnan juhlissa – "Aika törkeä teko"

Sosialidemokraattien tamperelainen kansanedustaja Sanna Marin kertoo joutuneensa vuoden 2016 Linnan juhlissa mieskansanedustajan häirinnän kohteeksi. Tapauksesta uutisoi Aamulehti.

Marin kertoi tapauksesta Aamulehden järjestämässä keskustelutilaisuudessa, jossa käsiteltiin myös maailmalla levinnyttä seksuaalista ahdistelua torjuvaa MeToo-kampanjaa.

– On mielenkiintoista huomata nuorena naisena, kun näitä tilanteita on itsekin kohdannut aika paljon, kuinka helposti ne myös unohtuvat.

– Esimerkiksi viikko takaperin, kun olimme menossa Linnan juhliin, muistin, että ai niin, viime vuonnahan Linnan juhlissa tapahtui aika törkeä teko itselle. Se oli kokonaan unohtunut, koska se on niin tyypillistä ja tavanomaista, että sitä ei edes muista, Sanna Marin sanoi Aamulehden mukaan.

Marinin mukaan mieskansanedustaja oli pyytänyt käytöstään anteeksi seuraavana päivänä. Hän piti anteeksipyyntöä vilpittömänä ja antoi teon anteeksi.

Aamulehden mukaan Sanna Marin ei halunnut kertoa tapauksesta enempää, koska se oli jo sovittu ja käsitelty.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme