Mainos
Mainos

AL: Pirkkalan kunta kieltää työntekijöiltään sormusten ja rannekellojen käytön päiväkodeissa

Pirkanmaalla Pirkkalan kunta on kieltänyt päiväkotiensa työntekijöiltä rannekellojen, käsikorujen ja muun muassa sormusten käytön työpäivien aikana, kertoo Aamulehti.

Noudatettavaksi tarkoitetun ohjeen mukaan kaikki ylimääräinen tulisi riisua käsistä työpäivän ajaksi. Myöskään vihkisormuksia ei hyväksytä. 

– Pirkanmaan sairaanhoitopiirin infektiohoitaja ja Pirkkalan kunnassa hygieniaan liittyvistä asioista vastaava hoitaja kiersivät yhdessä päiväkoteja ja tekivät havaintoja kaikista sellaisista toimista, joilla voitaisiin ehkäistä epidemioiden leviämistä päiväkodeissa, Pirkkalan varhaiskasvatuspäällikkö Liisa Almusa sanoo Aamulehden haastattelussa.

Almusan mukaan infektiot jylläsivät päiväkodeissa viime keväänä hurjasti ja toimenpiteillä pyritään nyt puuttumaan tähän.

Ohjeistus tullaan ottamaan käyttöön sitä mukaa, kun päiväkotien johtajat saavat kerrottua siitä työntekijöilleen.

Varhaiskasvatuspäällikkö Liisa Almusan mukaan kunnassa on keskusteltu myös pitkien rakennekynsien kieltämisestä. Toistaiseksi Pirkkalan kunta suositteleekin, että päivähoidossa työskentelevät eivät käyttäisi pitkiä rakennekynsiä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme