Mainos
Mainos

AL: Suurin osa suomalaisista kannattaa eutanasiaa

Suurin osa suomalaisista kannattaa armokuolemaa eli eutanasiaa, selviää Aamulehden teettämästä kyselystä. 77 prosenttia suomalaisista olisi valmis hyväksymään armokuoleman siinä tapauksessa, jos parantumattomasti sairas haluaisi sitä itse.

Ainoastaan 12 prosenttia ei hyväksy eutanasiaa ja lähes saman verran ei osaa sanoa kantaansa.

Halu sallia armokuolema oli sitä yleisempää, mitä korkeammat tulot kyselyyn vastanneella oli.

Eutanasia on laillistettu Euroopassa Sveitsissä ja Hollannissa. Suomessa esimerkiksi kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk) on tehnyt eutanasian mahdollisesta sallimisesta eduskuntakyselyn.

Taloustutkimuksen tekemään tutkimukseen haastateltiin 1079 ihmistä. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme