Mainos
Mainos

Aleksi Salmisen farkkukaupan talousjohtajana eskarilainen – "Kivijalkakauppa on osa sinua"

Aleksi Salminen pitää Mooster Denim -farkkukauppaa Lahdessa. Pitkän uran suurten ketjujen johtotehtävissä tehnyt Salminen siirtyi kivijalkakauppiaaksi monen sattuman ja sairastelunkin tuloksena.

– Pari työuupumusdiagnoosia, vähän korkeat kolesterolit ja sitten lapsetkin sanoivat, että isä voisi olla vähän enemmän kotona, Salminen nauraa viimeistä sysäystään farkkukauppiaaksi.

Krunikan kivijalkayrittäjien hallituksen puheenjohtaja Minttu Virsunen myy yhtiökumppaninsa kanssa vintage-vaatteita ja pyörittää liikkeen takahuoneessa ompelimoa.

– Huomasin, että kaikki rupesi tylsistyttämään. Minulla oli siinä työkaveri, jonka kanssa oli tehty vuosia töitä. Yht´äkkiä rupesi kytemään ajatus, että mitä jos tehtäisiin näin. Se oli vähän sellainen vitsi, jonka heitin ilmaan. Mutta parin viikon kuluttua hän tuli ja sanoi, että mitä jos oikeasti perustettaisiin oma yritys. Meni puoli vuotta, niin meillä oli yritys perustettuna ja kaikki hommat kunnossa, Virsunen kertoo oman yrittäjäntaipaleensa alusta Huomenta Suomessa.

Pienten liikkeiden tulevaisuus on kuitenkin entistä enemmän vaakalaudalla, kun suuret jyräävät.

Salmisen mukaan pienten liikkeiden yksi suurimmista valteista on omaleimaisuus.

– Suuri ketju on, ikävä kyllä, aika usein hajuton ja mauton. Jos isossa kauppakeskuksessa otetaan yrityksen logo pois, et tiedä, missä kaupassa olet.

Pieni yritys vaatii myös uskallusta olla oma itsensä ja uskaltaa.

– Se yrityshän on osa sinua, Salminen sanoo.

Farkkuyrittäjä muistuttaa, että joitain kymmeniä vuosia sitten Suomessa oli paljon mielenkiintoisia kivijalkakauppoja. Kun ei ollut sosiaalista mediaa, kauppiaiden oli tehtävä mainosta omalla persoonallaan ja tempauksillaan.

Virsusen mukaan Suomessa valtio ei ole riittävästi pienyrittäjien takana. Esimerkkinä Virsunen tuo verotuksen

– Ongelmana on se, että pienyrittäjiä verrataan suuryrityksiin. Ne luvut, mitä me pyörittelemme, ovat aivan eri tasolla.

Mooster Denimissä johtoryhmäkin poikkeaa aika tavalla totutusta. Aleksi Salmisen yhdeksänvuotias tytär on yrityksen markkinointivastaava ja kuusivuotias poika talousjohtaja.

– Kivijalkakauppaa tarvitaan tuomaan jotain uutta, tuomaan persoonaa. Kun astuu kauppaa, siellä on se kauppias ja hänen maailmansa, Virsunen kiteyttää molempien mielipiteet kivijalkakauppojen tarpeellisuudesta.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot