Mainos
Mainos

Alho vie leimaveron poiston hallitukseen

Veroministeri Arja Alho vie pankkilainojen leimaveron poiston hallitukseen valtiovarainministeri Sauli Niinistön vastustuksesta huolimatta. Alho sanoi Torniossa tänään, että esitys tulee talouspoliittisen ministerivaliokunnan käsittelyyn niin pian kuin mahdollista.

Alhon mukaan ulkomaiset pankit ovat saaneet leimaverosta niin suuren kilpailuedun, että poisto on vietävä hallituksen puitavaksi. Hän tähdensi, että asiaa on valmisteltu huolella valtiovarainministeriössä ja veron karsimisen aiheuttamat valtion tulomenetykset ovat myös korvattavissa.

Alho viittasi pankeille suunnattuun 80 miljardin markan pankkitukeen ja mainitsi, että esitystä on katsottava rahoitusmarkkinoiden kannalta. Budjettikokonaisuus on eri asia.

-Mikäli Niinistön kielteinen näkemys otetaan kirjaimellisesti, se tarkoittaisi, ettei minkäänlaisia verokevennyksiä tai tarkistuksia esimerkiksi tuloveroasteikkoihin voitaisi tehdä, koska nekin kaventaisivat valtion tuloja, huomautti Alho.

Niinistön lausunnot, joiden mukaan leimaveron poisto tietäisi muun muassa korotuksia lääkkeiden hintoihin, Alho leimasi "tarkoituksenmukaiseksi poliittiseksi viestinnäksi".
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme