Mainos
Mainos

Alkava pakkanen kirittää Kainuun sähkökatkosten korjaamista – tosin sähköttömia koteja uhkaa vesijohtojen jäätyminen

Kainuussa tykkylunta tuoneet, tuhansia talouksia sähköttä jättäneet lumisateet ovat päättymässä huomenna aamulla. Huono uutinen sään muutoksessa on se, että lämpötila alueella on painumassa pakkaselle, joten sähköttömiä talouksia saattaa uhata vesijohtojen jäätyminen.

Kainuun pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Anssi Parviainen kertoi STT:lle illalla, että sähköverkon korjauksia pyritään kiirehtimään pakkasten saapumisen vuoksi. Tavoitteena oli saada iltaan mennessä ilmenneet viat korjatuksi seuraavan vuorokauden aikana.

Kainuussa oli lauantaina illalla sähköttä noin 4  500 kotitaloutta. Vikojen määrä oli osapuilleen sama jo aamulla, uusia vikoja ilmeni samaan tahtiin kuin aiempia korjattiin.

Pahimmin katkokset koettelivat Suomussalmea, missä sähköttömien asiakkaiden määrä oli noin 2  400. Suomussalmi on varautunut jakelemaan tarvittaessa vettä asukkaille. Evakuointeihin ei ollut kunnassa lauantaihin mennessä ryhdytty, mutta varsinkin sähköttä olleiden iäkkäiden vointia seurattiin kiertokäynneillä.

Puhelinyhteyksissä voi olla katveita

Sähkölinjojen korjausurakkaan on Kainuussa pyydetty mukaan myös Puolustusvoimat, jolta saatiin avuksi kymmenen telakuorma-autoa. Lisäksi esimerkiksi Punainen Risti lähetti seudulle varavoimageneraattoreita.

Kainuussa pelastusviranomaiset ja teleoperaattorit ovat tehneet töitä pitääkseen matkapuhelinverkon toiminnassa sähkökatkosten keskellä. Pelastusjohtaja Parviainen kertoi, että hätäpuhelut ovat menneet pääsääntöisesti läpi, mutta puhelinverkossa voi olla katvealueita.

Koko Suomessa oli linjakatkosten vuoksi ilman sähköä lauantaina illalla yhteensä liki 5  500 taloutta. Kainuun ulkopuolella vikoja korjattiin esimerkiksi Lapin Ranualla ja Etelä-Pohjanmaan Seinäjoella.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot